10 vinkkiä parempiin koirakuviin

En yleensä tee uudenvuodenlupauksia, mutta tänä vuonna olen päättänyt keskittyä enemmän itselle mieluisiin asioihin. Unohtaa ”sitten kun” -tyyppisen ajattelun ja raivata tilaa pitkäaikaisille haaveille, varsinkin niille kaikkein merkityksellisimmiltä tuntuville. Tehdä erityisesti vapaa-ajallani asioita, jotka antavat enemmän kuin ottavat, ja karsia päinvastaisia. Lyhyesti ja ytimekkäästi voisi todeta, että aion pistää uusiksi prioriteettini ja sitä kautta aikatauluni. Yhtenä seikkana mielessä on pyörinyt tämän blogin herättely. En tiedä kuinka aktiivisesti tulen päivityksiä tekemään enkä aio ottaa asiasta paineita, mutta lupaan olla ainakin paria edellistä vuotta aktiivisempi. Siihen ei toki paljon vaadita, kun edellinen kirjoitus on melkein 2,5 vuoden takaa. 😁 Katkaistaas tauko toisella allekirjoittaneelle tärkeällä teemalla: koirien valokuvaamiseen liittyvillä vinkeillä. Aika perusasiaa enemmän kuvanneille ja muistutuksena, etten ole ammattilainen, vaan omaksi iloksi kuvaava harrastaja.

1. Paras kamera on mukana kulkeva kamera

Kameroita löytyy tänä päivänä jos minkälaisia erilaisiin tarpeisiin: on puhelinkameroita, taskukameroita, suurikennoisia kompaktikameroita, superzoomkameroita, peilillisiä ja peilittömiä järjestelmäkameroita jne. Omia toiveita ja kameroiden ominaisuuksia kannattaa hieman kartuttaa, mutta paras kamera on ehdottomasti se, jota jaksaa kantaa mukana ja joka on siten ulottuvilla otollisen kuvaushetken tullen.

Puhelinten kameroiden kehitystahti on ollut huimaa ja puhelin onkin tänä päivänä omiaan ikuistamaan erityisesti nopeasti ohimeneviä hetkiä. Taskukamera kulkee nimensä mukaisesti kätevästi taskussa vaikkapa reissun päällä, kun taas superzoom tarjoaa ulottuvuutta ja isokennoinen puolestaan kuvanlaatua kompaktissa koossa. Järjestelmäkameraa hankkiessa kannattaa huomioida, että kameran rungon lisäksi on sijoitettava rahaa myös objektiiviin tai objektiiveihin. Objektiiveissa valovoimaisuus maksaa ja valovoima yhdistettynä ulottuvuuteen maksaa vielä enemmän.

2. Ota haltuun valotuksen pyhä kolminaisuus

Jos kamerasi tarjoaa mahdollisuuden asetusten manuaaliseen säätämiseen ja haluat saada kamerastasi kaiken irti, ota manuaaliasetukset haltuun. Aukkoa, suljinaikaa ja ISO-arvoa säätämällä haetaan tilanteeseen sopiva valotus, joten nämä kolme parametria hallitsemalla pääset valokuvauksessa jo todella pitkälle. Tämä kolmikko kulkee käsi kädessä eli yhtä säätäessäsi joudut muuttamaan myös vähintään toista, jos haluat pitää kuvan valotuksen samanlaisena. Aiheesta saisi kokonaan oman artikkelinsa, joten tässä käydään vain pintasilaus – kannattaa perehtyä aiheeseen lisää esimerkiksi Youtube-videoiden avulla.

Aukolla (aperture, A) säädetään objektiivin läpi kameran kennolle (tai filmille) pääsevän valon määrää ja aukon koko ilmoitetaan f-arvona. Aukko vaikuttaa kuvan syväterävyyteen eli siihen, kuinka iso osa kuvasta on tarkka syvyyssuunnassa: maisemakuvissa käytetään pientä aukkoa (suurta f-arvoa), kun taas muotokuvien tausta saadaan pehmeäksi suurella aukolla (pienellä f-arvolla). Sekunteina ilmoitettava suljinaika (shutter speed, S) puolestaan määrää sen, kuinka kauan kameran kennolle päästetään valoa. Lyhyt suljinaika pysäyttää nopeankin liikkeen, mutta kuva jää hämärissä olosuhteissa alivalottuneeksi. Pitkällä suljinajalla saadaan hämärässä valottuneempi kuva, mutta liike epäterävöityy ja kuva tärähtää helpommin. ISO-arvo kuvaa kuvakennon signaalin vahvuutta eli kameran valoherkkyyttä. Kun valoa on runsaasti, käytetään pieniä ISO-arvoja. Suuret ISO-arvot tulevat kysymykseen hämärissä olosuhteissa, jos halutaan välttää jalustan tai salaman käyttö ja/tai pysäyttää liike. Yleensä pyritään käyttämään pienintä tilanteeseen sopivaa ISO-arvoa, koska arvon nostaminen lisää kuvaan kohinaa eli rakeisuutta.

3. Valokuvaus on valon taltioimista

Valon tunteminen on valokuvauksessa avainasemassa, sillä kuten jo termi ”valokuvaus” itsessäänkin vihjaa, leikittelet kuvatessasi valon erilaisilla ominaisuuksilla, kuten suunnalla, varjoilla, voimakkuudella ja värillä. 

Kova valo, esimerkiksi keskipäivän suora auringonpaiste, saa aikaan dramatiikkaa voimakkaiden varjojen ja kontrastien avulla. Pehmeämpi valo, vaikkapa pilviharso tai matalalla oleva aurinko, puolestaan tarjoaa tasaisempaa valoa, pitempiä varjoja sekä seesteisemmän ja rauhallisemman tunnelman. Valon suunta taas vaikuttaa olennaisesti kuvan syvyysvaikutelmaan: kuvaajan selän takaa tuleva myötävalo vähentää syvyyttä, sivuvalolla saadaan syvyyttä varjojen avulla ja vastavalo luo voimakkaan syvyysvaikutelman. Valoa on vieläpä eri väristäkin! Näköaistimme osaa korjata kynttilän, hehkulampun, loisteputken ja auringon sävyerot automaattisesti, mutta kameran valkotasapaino on säädettävä olosuhteisiin sopivaksi.

Luonnonvalokin vaihtelee vuorokaudenajan mukaan. Aamu- ja iltapäivän valo on lämpimämpää ja pehmeämpää kuin keskipäivän valo. Valokuvaajat suosivat usein auringonnousun ja -laskun ympärille sijoittuvia kultaista ja sinistä hetkeä. Sininen hetki vallitsee juuri ennen auringonnousua ja heti auringonlaskun jälkeen. Sävymaailma on viileä, taivas syvän sininen ja vallitseva valo korostaa tummia alueita. Kultainen hetki puolestaan sijoittuu heti auringonnousun jälkeen tai juuri ennen auringonlaskua. Pehmeä, tasainen ja kultainen valo luo silloin pitkät varjot ja korostaa lämpimiä sävyjä. Näiden hetkien ajankohta ja pituus vaihtelevat vuodenajasta, säästä ja maantieteellisestä sijainnista riippuen.

4. Yhdistä kamera koiralle mukaviin asioihin

Yllättävän usein kuulee koirista, jotka muuttuvat luimisteleviksi, kun kameran kaivaa esiin. Tämä on helppo välttää yhdistämällä kamera koiran mielessä mukaviin asioihin: herkkuihin, leluihin ja sen sellaisiin. Tee siis kuvaussessiosta koiralle miellyttävä puuhastelu- tai herkutteluhetki! Jos koirasi on jo luimivaa sorttia, uuden mielentilan harjoittelun voi aloittaa ihan vain vaikkapa syöttämällä tai leikkimällä kameran läsnäollessa ilman valokuvaamista. Mikäli koira arastelee erityisesti sulkimen ääntä, yritä treeneissä rakentaa kivoja mielleyhtymiä nimenomaan tuohon ääneen.

Anna koiralle myös hetkiä hengähtää poseeraamisen välissä – varsinkin jos nimenomaan ohjaat koiran poseeraamaan tietyllä tavalla tiettyyn paikkaan. Parhaimmillaan valokuvaussessio on oikeastaan oivallinen paikallaolotreeni häiriöineen: pyörit itse koiran ympärillä kuvakulmia hakien, kamera räpsähtelee, ympärillä saattaa liikkua muita ihmisiä ja eläimiä yms. Muista siis palkata koiraa riittävästi paikallaolosta valokuvaamisen aikana ja ruhtinaallisesti sen päätteeksi!

5. Laskeudu koiran tasolle

Yksi tyypillisimmistä virheistä pieneläimiä kuvatessa on napata otos ihmiselle luontaiselta korkeudelta eli eläimeen nähden yläviistosta. Tämä kuvakulma on usein varsin tylsä, koska tuijottelemme koiriamme siitä kulmasta päivät pääksytysten. Lisäksi yläviistosta otettu kuva tekee koirasta töppöjalkaisen. Kokeile siis seuraavan kerran koiraa kuvatessasi laskeutua sen tasolle: koira kasvattaakin jalat alleen ja eläimen oikea olemus tulee paremmin esiin. Kannattaa testata myös kuinka alaviistosta, maankamaralta, otettu kuva tekeekin koirasta yhtäkkiä suorastaan jättiläisen! Siihen on siis syynsä, miksi koiria kuvaamaan lähtiessäni en pue pyhävaatteita päälle.

Vertikaalisten kuvakulmien lisäksi uusia kulmia sopii hakea myös horisontaalisesti. Koira näyttää aivan erilaiselta riippuen siitä onko kuva otettu tarkalleen edestä, etuviistosta vai suoraan sivusta. Kuten meillä ihmisillä, myös koirilla on ne omat kuvauksellisimmat puolensa. Yllättävän pienikin askel johonkin suuntaan voi muuttaa kuvaa ratkaisevasti. Ja jo pelkästään se, että eläin kääntää päätään hieman eri suuntaan, luo kuvauskohteelle uudet ääriviivat.

6. Silmät ovat sielun peili

Koirien tuulenhalkojat ovat usein meidän ihmisten neniä huomattavasti pidempiä. Tästä syystä tarkennus osuu koirakuvissa yllättävän herkästi kirsun päähän. Joskus voi olla ihan hauskakin tehokeino tarkentaa kuva töpseliin, mutta silmät ovat kuitenkin yleensä se eläväisin osa eliöissä. Osa nykykameroista osaa jo tunnistaa eläinten silmiä, mutta monien kameroiden kanssa joutuu vielä itse etsimään silmät tarkentamista varten.

Kiinnitä huomiota silmien eloisuuteen: Mistä valo tulee niin, että se heijastuu nätimmin silmistä? Silmiä ja ylipäätään koiraa voi tuoda esiin luomalla syvyysvaikutelmaa suuren aukon (pienen f-luvun) avulla. Tällöin tausta pehmenee silmien ja koiran pysyessä terävinä. Muista kuitenkin, että mitä suuremmalla aukolla kuvaat, sitä tarkemmin tarkennus on saatava osumaan juuri silmiin. Pokkareissa ja puhelimissa, joissa ei aukon manuaalisäätöä erikseen ole, kannattaa kokeilla muotokuva-esiasetusta, sillä se toimii samalla idealla – tai ainakin tuppaa pehmentämään taustaa.

7. Heittäydy saadaksesi koiran huomio

Koirille halutaan yleensä tarkkaavainen ilme kuviin. Opettele siis imitoimaan vinkulelua, kissanpentua tai mitä tahansa, millä saat koiran huomion itseesi. Jos et halua koiran katsovan suoraan kameraan, värvää avustaja klovniksi koiraa viihdyttämään. Erilaisten äännähdysten sijaan voi myös hyödyntää vaikkapa leluja, koiran tunnistamia sanoja (esim. ”Ruokaa!”) tai yksinkertaisesti vain odottaa hetkeä, kun koira kiinnostuu jostain ympärillä olevasta asiasta. Jiippi esimerkiksi ryhdistäytyy ja terästäytyy aina lintuja havaitessaan – se osaa bongailla niitä taivaaltakin.

Huomaa kuitenkin, että koiran mielenkiinto samaa asiaa kohtaan ei kestä yleensä kovinkaan montaa sekuntia. Ole siten valmiina laukomaan heti, kun koira kiinnostuu ja ilme terävöityy. Huomionherättäjinä toimiville asioille voi toki kasvattaa myös arvoa vaikkapa vapauttamalla koiran usein vinkulelulle tai palkkaamalla sitä tiheästi omien hihkumistensa välissä. Samalla tulee rakentaneeksi kivaa mielleyhtymää myös kameraa kohtaan.

8. Leikittele koiran ja ympäristön vuorovaikutuksella

Koiria voi ympäristöstä riippuen valokuvata joko kontrolloiduissa olosuhteissa tai antaa koiran touhuta omiaan. Vapaana käyskentelevä koira tuo yleensä touhuissaan persoonaansa esiin antaen siten kuvaajalle mahdollisuuden tallentaa koiraa aidoimmillaan. Monissakaan kuvauspaikoissa ei voi kuitenkaan päästää koiraa tai koiria rallatelemaan vapaana, joten koiralle voi olla hyödyllistä opettaa pieni valikoima erilaisia poseeraustaitoja. Omien koirieni repertuaariin kuuluu varsinkin kohdetyöskentelyä, esimerkiksi etujalkojen nostamista kohteelle ja pään työntämistä rakojen läpi. Monille spanieleille luontainen esineiden kantaminen on erittäin käyttökelpoinen temppu. Muikku on oppinut kääntämään päätään käteni osoittamaan suuntaan. Kokemattomman koiran kanssa voi hyödyntää esimerkiksi maksamakkaratahnan sipaisemista sopivaan paikkaan taikka muutoin namien tai lelun jättämistä sopivaan paikkaan koiran lähelle.

Paljon kuvaava oppii bongaamaan ympäristöstä kiinnostavimmat kuvauspaikat. Varsinkin kaupunkiympäristöstä löytyy suoria linjoja, jotka ohjaavat katsetta tiettyyn suuntaan. Kannattaa hyödyntää valokuvissa näitä linjoja sijoittamalla pääkohde sinne, mihin linjat luontaisesti katsetta vievät. Luonnossa vaikkapa polut toimivat samanlaisina katseenvangitsijoina. Ympäristön elementtejä voi hyödyntää myös kohteen kehystämisessä, esimerkiksi kuvaamalla koiraa lehtien keskelle jäävän aukon läpi. Väreillä leikittely on hauskaa sekin. Paljas silmä ei aina hahmota ympäristön potentiaalia, joten käytän itse usein puhelimen kameraa mallaillessani sopivaa kuvauspaikkaa ja kuvakulmia.

9. Riko sääntöjä

Valokuvaus ja ylipäätään taide on täynnä erilaisia sääntöjä ja ohjeita, jotka edesauttavat silmälle esteettisempään lopputulokseen pääsemistä: on kultaista leikkausta, värioppia, kolmanneksen sääntöä yms. Tässäkin artikkelissa on heitelty ohjeita, kuten mahdollisimman pienellä ISO-arvolla kuvaamista, koiran tasolle laskeutumista ja silmiin tarkentamista. Näiden perusohjeiden opiskelu on varsinkin alkuvaiheessa paikallaan, mutta niitä kannattaa myös rikkoa harkitusti – se lisää usein kuvan kiinnostavuutta. Kokeile siis rohkeasti erilaisia rajauksia, valotuksia ja sommitteluita. Kuvaa eri aikaan päivästä ja erilaisilla keleillä. Klassisen 85-millimetrin muotokuvaobjektiivin vaihtaminen laajakulmaobjektiiviin tuo muotokuviin uudenlaista perspektiiviä.

Varsinkin valokuvauksesta harrastuksena kiinnostuneen ja valokuvaajana kehittymisestä haaveilevan kannattaa pysähtyä hieman suunnittelemaan kuvaussessioita. Mieti mitä haluat kuvalla ilmaista ja mitä se vaatii esimerkiksi valolta, perspektiiviltä, sommittelulta ja kuvakulmalta. Koiran persoonaa voi tuoda esiin paitsi rekvisiitan avulla myös rakentamalla kuvaan vaikkapa dramatiikkaa tai pehmeyttä valon avulla. Suosittelen lueskelemaan valokuvauksesta ja ennen kaikkea seuraamaan muita valokuvaajia: ketään ei kannata matkia liiaksi, mutta muiden kuvista voi lainata hyviä ideoita ja yksityiskohtia.

10. Tallenna raakatiedostoina ja jälkikäsittele

Järjestelmäkameralla ja muilla kykenevillä kameroilla kannattaa ehdottomasti tallentaa kuvat raakatiedostoina. Raakatiedostojen pääte riippuu kameran merkistä, mutta se voi olla esimerkiksi NEF, ARW, CRW tai ORF. Raw-tiedostoihin tallentuu aivan kaikki valokuvan sisältämä tieto sellaisenaan ilman pakkaamista ja korjauksia, jolloin kuvan jälkikäsittelyyn jää laajemmat mahdollisuudet. Kannattaa huomioida, että kuvankäsittelyohjelmat eivät välttämättä kaikkia raw-tiedostoja tunnista. Tarjolla on kuitenkin varsinkin aloittelijoille kelvollisia ilmaisohjelmia.

Kamerasta ulos tuleva otos on vasta aihio valmiille valokuvalle, sillä jälkikäsittely on monien mielestä digikuvauksessa yhtä tärkeässä roolissa kuin valokuvaaminen itsessään. Koirakuvauksessa voidaan jälkikäsittelyssä hävittää esimerkiksi kaulapantoja ja hihnoja, jos niitä ei ole nimenomaan valittu rekvisiitaksi kuviin. Itse en ole rajun käsittelyn ystävä, mutta luonnollisia asioita korostava hienosäätö tekee kuvalle kuin kuvalle ihmeitä. Makuja on kuitenkin monia ja toiset tykkäävät hyvinkin voimakkaasti käsitellyistä, jopa digitaiteen puolelle kallistuvista kuvista.

Red Paddle Co Voyager 12’6”

Aijai, vastedes pääsee siirtämään päiväretkiä entistä vapaammin vetten päälle! 🤩 Purjeveneellä onkin tullut jo jonkin verran katseltua Helsinkiä mereltä, mutta paatti vaatii purjehtiakseen aina vähintään kaksi ihmistä ja aikataulujen yhteensovittaminen tuo omat haasteensa meille kesäisin työssäkäyville. Vene ei myöskään ole ideaalein nelijalkaisia ajatellen, sillä se on suunniteltu kilpapurkkariksi, ei niinkään perheveneeksi. Vielä olisi kuitenkin syyskuun aikana tarkoitus tehdä omalla veneellä reissu mahdollisesti Isosaareen ja sinne suunnittelin koirat nappaavani mukaan. Syksyllä kelitkin mahdollistavat paremmin koirien kuljettamisen sisätiloissa. Noh, veneestä kuitenkin lautaan, joka oli tämän julkaisun pointti.

Ajatukset omasta SUP-laudasta alkoivat heräillä toissakesänä. Olen touko-kesäkuulta lähtien pyöritellyt erilaisia lautavaihtoehtoja pohtien, minkä niistä kotiuttaisi. Päätös alkoi syntyä heinäkuun lopulla, mutta useimpien jälleenmyyjien varastot olikin myyty tyhjäksi kesän SUP-villityksen aikana. Viime viikolla bongasin haukiputaalaisen Bike & Fixin ilmoituksen myyntiin tulevista vuokralaudoista. Joukossa oli yksi juuri sellainen Red Paddle Con retkilauta, jota olin hankkimassa. Viestitellessä tuli ilmi, että heillä olisi ollut myös täysin uusi lauta tarjota, mutta päädyin kuitenkin muutaman satasen edullisempaan käytettyyn. Käyttökertoja oli kuitenkin takana huomattavasti vähemmän kuin niitä kertyy laudoille esimerkiksi pk-seudun vuokraamoissa. Red Paddle Co Voyager 12’6″ -retkilauta kotiutui nyt sitten tällä viikolla.

 
Suunnittelin pitkään ykkösvaihtoehtona Jobe Dunaa, joka olisi ehkä ollut kolme kiloa kevyempänä autottomalle kätevämpi kuljettaa. Vaakakuppi kallistui kuitenkin lopulta Red Paddle Con puolelle, sillä monet kommentoivat sitä vakaammaksi ja aallokossa paremmin käsiteltävyytensä säilyttäväksi. Ei ole tosiaankaan tarkoitus lähteä huonoon keliin, mutta lautareissut tulevat todennäköisesti painottumaan pk-seudun rannikkovesille ja merellä tuppaa olemaan aaltoa usein enemmän kuin eteläsuomalaisilla järvillä. Lisäksi koirien kanssa arvostaa vakautta. Tämä Red Paddlen lauta on myös 30 cm pitempi ja muutaman sentin leveämpi kuin Jobe Duna olisi ollut.

Isompaan lautaan päädyttyäni pelkäsin tosin, ettei lauta olekaan enää kuljetettavissa autottomana. Muikku antaa yllä osviittaa laudan laukun koosta – sitä tosiaan löytyy. Laukku on kuitenkin varsin kätevä: olkahihnojen ansiosta sitä voi kantaa reppuna, mutta kun olkahihnat piilottaa taskuunsa, laukku muuntautuukin pyörillä vedettäväksi. Kanniskelin lautaa reilun kilometrin verran sekä eilen että tänään eikä se ollutkaan niin hankala kuin pelkäsin. Ei missään nimessä näppäräkään, mutta kulkee kyllä kilometrin tai kaksi selässä. Minulla oli eilen laudan lisäksi mukana molemmat koirat ja järkkäri pienessä kamerarepussa enkä luhistunut tavaramäärän alle. Pitänee silti ajoittaa meno- ja paluumatkat niin, ettei osu ruuhka-aikaan – tosin kyseistä ajankohtaa tulee tällä hetkellä välteltyä ihan epidemiatilanteenkin vuoksi.

Isoon laukkuun mahtuu paljon tavaraa: Laudan lisäksi pumppu letkuineen, karkuremmi, mela (kolmessa osassa), laudan rakennetta tukevoittavat lasikuitutuet (x2), evä ja vesitiivis puhelinpussi. Kaikki nämä tulivat pakettina laudan mukana. Tilaa laukkuun jää vielä sen verran, että pystyn ainakin itse kuljettamaan siellä myös päiväretkitarpeeni + kuivapussin/-pusseja. Pienen kamerarepun kanssa oppi nimittäin pakkaamaan tiivisti ja jättämään kaiken turhan pois. 😁 Ainoan haasteen muodostavat liivit, sekä omat että koirien, jotka eivät millään mahdu laukkuun sisään. Koirat saavat ehkä kantaa omansa päällään ja itse koitan köyttää liivini jotenkin repun ulkopuolelle.

 
Red Paddlen Titan-pumppua on suorastaan ylistetty ja nyt kaksi kertaa sitä testattuani ymmärrän kyllä miksi! Lautani on oikeasti iso lauta eli tilavuutta on paljon. Suositeltu paine laudalle on 15-22 PSI. Kohtalaisen pienenä ihmisenä voisin luultavasti itsekseni suppailla alarajan lukemalla, mutta koirien kanssa täytän laudan varmuudeksi 17-18 PSI:hin. Juurikaan enempää ei mun massalla ja voimilla ilmaa lautaan pumpattaisikaan. Roikuin nimittäin tänään pumpun päällä kaikella painollani, jotta sain lukeman just siihen 18 PSI:hin. Eilinen pumppaus meni vähän ihmetellessä ja tänään venttiili jäi epähuomiossa auki-asentoon eli jouduin pumppaamaan kahteen otteeseen, kun ilmat lehahtivat ekalla kerralla pihalle pumppua irrottaessa. Molempina päivinä täyttäminen lukemiin 17-18 vei noin 20 minuuttia. Veikkaan, että ajan saa tuosta nipistettyä varttiin, kunhan sähellyksestä pääsee. Täyttäminen tosin käy urheilusta. Olisin molempina päivinä ollut valmis pulahtamaan heti täytön jälkeen. 😅

Venttiili on erittäin helppokäyttöinen, vaikka itse tänään sähläsinkin sen kanssa niin, että tukka hulmusi ilman karatessa laudasta ekan täytön jälkeen. Mitään ohjekirjaa ei tarvitse kantaa mukana, sillä ohjeet niin täyttämistä kuin tyhjentämistäkin varten löytyvät venttiilin ympäriltä. Venttiilin etupuolelle on sijoitettu rannassa operointia helpottava nostokahva ja D-lenkki, johon karkuremmi kiinnitetään. Kahvoja on tässä mallissa perän lisäksi myös keulassa sekä keskellä peräti kolme kappaletta. Syynä on käsittääkseni se, että retkilautaa olisi helpompi käsitellä erilaisilla rannoilla.

 
Edellä mainitsemani lasikuitutuet sujautetaan laudan reunoihin sen puolivälin tienoille täyttövaiheessa, kun paine on 1-2 PSI. Tämän Red Paddle Con patentoiman innovaation nimi on Rocker Stiffening System eli RSS. Se antaa laudalle jopa 40 % lisää jäykkyyttä jakamalla suppailijan painon laajemmalle alalle. Lasikuitutuet kiinnitetään nauhan päässä olevilla tarroilla, jotka auttavat myös tukien lisäämisessä ja irrottamisessa.

Alapuolella vielä lauta koko komeudessaan, paineena 17 PSI. Pituutta laudalla on 381 cm ja leveyttä 813 mm. Lauta itsessään painaa 11 kg ja jaksaa kantaa maksimissaan 150 kg. Toisin sanoen se sopii hyvin isommalle suppailijalle, koiran tai lapsen kanssa suppailuun taikka varusteita mukaansa tarvitsevalle retkeilijälle.

Varusteista puheen ollen. Laudassa on valmiina kuormanarut keulassa ja takaa löytyy D-lenkit, joihin voi itse virittää narut. Laudan oma laukku sopii pienen varustemäärän (pumppu + päiväretkivarusteeni) kanssa mainiosti ainakin keulaan ja tilaa jää vielä yhdelle koirallekin – toinen koira joutuu tosin tässä vaiheessa perään. Täytyy vielä viritellä narut taakse ja kokeilla saako laukun pysymään siellä tukevasti, jolloin molemmat koirat voisivat olla keulassa. Laudan etuosasta löytyy myös kaksi kiinnityspaikkaa GoPro-kameralle: toinen ihan keulasta ja toinen kuormanarujen kohdalta vasemmasta reunasta. En tosin ainakaan toistaiseksi omista osia, joilla GoPron saisi lautaan kiinni. Täytynee tutustua lisäosiin.

 
Evästä ei valitettavasti ole tällä hetkellä kuvia, mutta sen kiinnittäminen on helppoa eikä vaadi työkaluja – pieni sorminäppäryys riittää. Tässä paketissa tuli mukana myös karkuremmi, mikä on enemmän kuin tarpeellinen lisävaruste. Lauta karkaa nimittäin tuulessa ja aallokossa hyvin nopeasti kauas, jos sitä ei kiinnitä itseensä. Tyypillisin karkuremmi on tämä nilkkaremmi, mutta näitä löytyy kuuleman myös vyötärömalleina. Mulla on koirille hankittuna myös joustavat liinat, jotta saan ne kiinnitettyä lautaan tarpeen tullen. Tänään tuli todettua, että Muikku pysyy laudalla hyvin, mutta Jiippi tykkää käydä tutkimassa ympäristöä tai ihan vaan touhottaessaan tippuu laudalta – tiputtipa se jonkin kerran Muikunkin kyydistä säätäessään. 🙈

Muikku oli jo eilen ihan valmis vesille, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Pääsimmekin tänään ottamaan tuntumaa lautaan ja treenaamaan tärkeitä taitoja Kattilajärvellä. Kirjoitan toiseen artikkeliin hieman käytännön kokemuksista, mitä tähän lautaan tulee. Tarkoitus olisi samalla esitellä myös muun muassa omat kellunta- ja pelastusliivini, koirien liivit sekä muut tarvikkeet, joita olen nimenomaan suppailua silmällä pitäen hankkinut.

Maailman valokuvauspäivä 19.8.

Katselin eilen nukkumaan mennessäni Youtubesta Sean Tuckerin Protect your Highlights: A lesson for Light and Life ja Embrace your Shadows: A lesson for Light and Life -videot. Niistä inspiroituneena pistin herätyksen klo 6:00, jotta ehdin ennen töihin lähtöä ulkoiluttaa kunnolla paitsi koiria myös kameraa. Tämä on ollut vähän tämän viikon teema, sillä päivitin kalustoni viime viikolla ja sormet syyhyävät jatkuvasti testailemaan uutta runkoa ja objektiiveja. Aamulla kameran kanssa hiekkaisella ulkoilutiellä maatessani ja siitä yltä päältä pölyn peitossa noustessani kävi kyllä mielessä, että on tämäkin harrastus. Vaan mitäpä sitä ei hyvän kuvan eteen tekisi. 😁 Aamiaispöydän ääressä kuvia käsitellessäni törmäsin Facebookissa päivitykseen, joka kertoi, että tänään 19.8. on Maailman valokuvauspäivä. Sehän sattui sopivasti.

Haluan kannustaa muitakin tarttumaan rohkeasti kameraan! Siihen ei tarvita huippuvehkeitä, vaan paras kamera on se, joka kulkee mukana. On siis käden ulottuvilla, kun eteen osuu jotain mielenkiintoista. Omalla kohdalla nälkä on kasvanut syödessä ja nappaan nykyään usein järkkärin reppuineen mukaan ihan koiralenkillekin, mutta useimmilla mukana kulkeva kamera on kännykän kamera. Se on oikein pätevä peli testailla erilaisia kuvakulmia ja sommitteluita sekä leikkiä valolla. Heittäydy! Itse viimeksi maanantaina heittäydyin nokkospuskaan – vahingossa kylläkin. Ihan niin extreme ei tarvitse olla, mutta laskeudu kyykkyyn, kurota taivaisiin, käy katsomassa mielenkiintoisia asioita lähempää, ota takapakkia ja mieti kuinka se muuttaa näkymää, tarkastele asioita eri suunnista jne. Yritä konkreettisten asioiden ja esineiden sijaan havainnoida valon ja varjojen leikkejä, värien kimaroita sekä muotoja, jotka johdattelevat katsetta johonkin suuntaan. Jos haluat opiskella esimerkiksi sommittelua, niin opiskele! Toisaalta, eikös säännöt ole usein tehty rikottaviksi? 😁 Älä pitäydy liian tiukasti kuvistunneilla opitussa kultaisessa leikkauksessa tai kolmanneksen säännössä, vaan repäise ja kokeile jotain ihan päinvastaista.

Muista myös, että tekniikka on vain toinen puoli valokuvausta. Myös sillä ”pelkällä” kännykkäkameralla voi kertoa kiinnostavia tarinoita. Pidän itse enemmän dokumentaarisista ja ympäristöllä leikkivistä valokuvista kuin vaikkapa teknisesti upeista potreteista, joissa ympäristö blurraantuu täysin. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja tyylinsä, jotka löytää kokeilemalla ja muiden kuvia katselemalla. Omastaan kannattaa myös pitää kiinni. 😜 Maailmaan mahtuu kyllä erilaisia tyylejä, vaikka itsellä olikin jossain vaiheessa päinvastainen fiilis. Annoin itseni harmistua siitä, että koiravalokuvauksessa dominoi yksi tyylisuunta voimakkaasti eikä se edusta omia mieltymyksiäni tai tyyliäni. Tämän suosiossa olevan tyylisuunnan kuvat ovat hienoja, sitä ei käy kieltäminen, mutta harmitti kuinka omasta mielestä oivaltavimmat otokset (olivat sitten omia tai muiden ottamia) eivät keränneet tykkäyksiä. Tämä yhdistettynä vielä pariin vähemmän ystävällissävyiseen keskusteluun siitä, millainen kuva on riittävän laadukas julkaistavaksi Koiravalokuvaus-ryhmässä, veivät hetkellisesti motivaation ja inspiraation. Teki hyvää erota kyseisestä ryhmästä, vaikka toisaalta olisi kiva katsella hienoja rekkukuvia ja antaa tykkäyksiä muille kaltaisilleni. Sittemmin olen todennut, että ihan sama (tosin edellä mainittuun ryhmään en ole palannut). Tykkään kokeilla uutta, mutta pidän silti tietyissä asioissa omasta tyylistäni kiinni. Haluaisin oppia kuvaamaan entistä enemmän dokumentaarisesti kuitenkin silti laatuun panostaen. Koirien kanssa keskenään liikkuminen vaan asettaa haasteita dokumentaarisuudelle – ts. kädet tuntuvat usein loppuvan kesken.

Tähän loppuun vielä kalustopäivityksestäni. Melkein 10 vuotta palvellut Nikon D5000 -runkoni pääsi tosiaan viime viikolla ansaitulle eläkkeelle. Seuraajaa arvoin kolmen mallin väliltä: Olen jo pitkään kaivannut runkoa, joka taipuisi paremmin toimintakuvaukseen. Se olisi Nikon D500:n ominta alaa, mutta toisaalta kyseessä on croppikennoinen runko ja ajatus ensimmäisestä omasta täyskennoisesta oli alkanut houkuttaa. Nikon D850 on tällä hetkellä monien mielestä markkinoiden ja jopa koko digiaikakauden paras runko. Siinä olisivat yhdistyneet erinomainen tarkennusjärjestelmä ja täyskenno, mutta totesin megapikseleitä, kokoa ja hintaa olevan vähän turhan paljon omaan käyttööni. Näinpä päädyin lopulta hieman jo vanhempaan, mutta silti edelleen hyvin kehuttuun malliin eli täyskennoiseen Nikon D750:een. Tämä ei ole äksönkuvauksessa ihan yhtä terävä peli kuin kaksi edellä mainittua, mutta pesee kuitenkin edellisen runkoni mennen tullen. Sitä paitsi suurin osa kuvistani on ollut ja tulee jatkossakin olemaan pönötyksiä luonnossa olosuhteiden pakosta (valokuvaukseen sopivien irtipitopaikkojen rajallisuus), mikä taas puhui täyskennoisen puolesta.

Täyskennon myötä oli tarpeen päivittää myös linssivalikoimaa, mikä tosin oli jo muutoinkin mielessä. Kaipasin valovoimaista zoomia ja toisaalta myös laajempaa kulmaa kuin 35 mm croppikennon nokalla, jotta pääsisin napsimaan myös maisemakuvia välillä. Valinta ei lopulta ollut vaikea, vaan sieltä kotiutui kaksi linssiä, AF-S NIKKOR 24-70mm f/2.8E ED VR ja AF-S NIKKOR 70-200mm f/2.8E FL ED VR, joilla varmasti pärjää hyvin pitkälle. Pääsi vaan yllättämään näiden koko. 70-200-millisen tiesinkin isoksi, mutta pienempikin on yllättävän kookas. Pidempää putkea en ole ehtinyt vielä testata, mutta lyhyemmän piirto on jo tehnyt vaikutuksen. 😍 Ihanaa myös, ettei tarvitse enää hylätä vähintään 2/3 kuvista pieleen menneen tarkennuksen vuoksi. En tiedä vetiko vanha runko vai 35-millinen objektiivi viimeisiään, mutta tarkennuksen kanssa alkoi olla koko ajan enenevissä määrin ongelmia. Täytyypä testata tuota 35 mm:n objektiivia tähän uuteen runkoon. Kyseessä on croppirunkoihin tarkoitettu DX-malli, mutta ne käyvät myös täyskennoihin.

Lisäksi hankin jo aiemmin kesällä vedenpitävän ja iskunkestävän Olympus Tough TG-6 -pokkarin, joka tallentaa RAW-tiedostoja. Hankinta pohjusti järkkäripäivitystä. Olen nimittäin kahlannut vähän turhankin rohkeasti vanhan järkkärini kanssa pitkin rantoja puhtaasti onneeni luottaen onneeni. Onni on ollut matkassa, mutten uskalla tai haluakaan ottaa samanlaisia riskejä tämän uuden rungon ja objektiivien kanssa. Vesillä ja veden äärellä tulee kuitenkin liikuttua paljon, joten piti sitten saada niihin olosuhteisiin sopiva väline. GoPro mulla jo olikin ja se on saanut nyt uuden elämän tuliterän akun ja muutaman lisävarusteen myötä, mutta videokuvaus on enemmän tuon heiniä. Tein viime viikolla kaupat kauan haikailemastani SUP-retkilaudasta, jonka pitäisi kotiutua ihan näinä päivinä. Sitten on varmasti luvassa taas valokuviin hieman erilaisia näkökulmia.

P.S. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Nikon D750 -rungolla ja AF-S NIKKOR 24-70mm f/2.8E ED VR -objektiivilla.