Meidän elämämme mullistui päivälleen vuosi sitten, kun Muikulla (Korpitassun Aquata) diagnosoitiin englanninspringerspanieleilla esiintyvä krooninen hepatiitti eli maksatulehdus. En ole blogin puolella asiasta vielä mitään maininnut, paitsi avoimuuden puolesta liputtaakseni lisäsin Muikun tietoihin tuon diagnoosin, joten vuosipäivä on hyvä tilaisuus avata Muikun polkua diagnoosiin. Ehkä joku muu voi tulevaisuudessa hyötyä kokemuksemme sanoittamisesta julki, koska eläinlääkäreiden puheiden perusteella tämä ei kuitenkaan ole mitenkään tuntematon asia sprinkkujen kohdalla ja Muikun diagnoosista julkisesti puhumalla olenkin ikävä kyllä löytänyt useampia kohtalotovereita. Käyn tässä julkaisussa läpi perusasioita kroonisesta hepatiitista ja sprinkuilla tavattavasta muodosta, mutta aion keskittyä meidän tarinaamme ja esitellä itse sairautta tarkemmin omassa jutussaan jossain vaiheessa.
Kaikki alkoi lokakuussa 2021, kun kiinnitin huomiota siihen, että Muikku oli oksentanut joitakin kertoja muutamien viikkojen aikana. Koira oli kuitenkin muutoin täysin normaalivointinen ja oksentamista esiintyi sen verran harvakseltaan, aluksi lähinnä puruherkkupäivinä, että se olisi voinut mennä koirien normaalin oksennusrefleksin piikkiin. Luiden, suurikokoisten tablettien yms. oksentaminen on nimittäin monien lihansyöjien, myös koiraeläinten, kohdalla normaalia ravinnonseulontaa eikä aina oire sairaudesta tai epäsopivasta ravinnosta (farmasian opintoihin kuuluvalla eläinlääkekurssilla opittua). Muikun kohdalla huolestuin kuitenkin siksi, että se ei ollut aiemmin elämässään juurikaan oksennellut eikä muutenkaan oireillut vatsaansa. Kun se sitten kertaalleen oksensi pelkästään omaa ruokaa saatuaan, varasin eläinlääkäriajan.
Suuntasimme marraskuun 2021 alkupuolella heti sisätautiosaamista omaavalle asemalle, mutta koiran normaalin yleisvoinnin ja varsin harvakseltaan esiintyneen oksentelun vuoksi päädyimme aluksi oireenmukaiseen närästyksen hoitamiseen. Edelleen näin jälkikäteenkin ajateltuna todennäköisin vaihtoehto ja siten perusteltu päätös. Ruokavalio muutettiin raa’asta kypsennetyksi ja luullinen liha tiputettiin pois. Muikku sai myös närästys- ja pahoinvointilääkkeet. Eläinlääkäri totesi, että jos oksentelu pahenee tai palaa lääkekuurien jälkeen, niin seuraavana on sitten mietittävä vatsalaukun ja ohutsuolen tähystystä, ultraa ja verikokeita. Tällä käynnillä kuulin ensimmäistä kertaa siitä, että englanninspringerspanieleilla tavataan keskimääräistä useammin maksatulehdusta, mutten vielä sen kummemmin rekisteröinyt asiaa. Muikku oksensi eläinlääkärikäynnin jälkeen ja kaksi kertaa seuraavan 1,5 viikon aikana, joista jälkimmäisen kerran jälkeen soitin eläinlääkärille. Närästykseen mennyt Pepcid vaihdettiin tämän myötä vähän tehokkaampaan Loseciin. Oksentelu loppuikin siihen.
Närästyslääkekuuri päättyi marras-joulukuun vaihteessa. Reilu viikko kuurin loppumisen jälkeen Muikku oksensi lähes sulamatonta ruokaa 1,5 tuntia aamuruuan jälkeen. Seuraavan puolen tunnin aikana tuli neljä muutakin oksennusta, mitkä olivat lähinnä mahahappoja. Edelleen koira oli muilta osin koko ajan normaali itsensä. Soitin kuitenkin taas eläinlääkäriasemalle, mutta jouduin vaihtamaan asemaa, koska olimme juuri tulleet joululomalle äitini luokse. Tältäkin asemalta löytyi kuitenkin sisätautiosaaja ja saimme hänelle ajan.
Klinikkaa vaihtaessa kävi pieni kommunikaatiokatkos enkä itsekään ollut täysin selvillä, mikä olisi seuraava järkevä vaihe. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt teroittaa verikokeiden ottoa – ehkä pyytää ne jo ihan ekalla eläinlääkärikäynnillä sillä ensimmäisellä klinikalla. Noh, Muikku päätyi nyt sitten tuon katkoksen vuoksi seuraavana mahalaukun ja ohutsuolen tähystykseen. Eläinlääkäri soitti tähystyksen jälkeen ja kertoi kaiken vaikuttaneen normaalilta, mutta koepalat lähtivät vielä patologille. Onneksi huomasin puhelun aikana kysyä verikokeista, koska ne olisivat muuten jääneet edelleen ottamatta. Verikokeista löytyikin sitten vähemmän kivoja uutisia, jotka kuuleman yllättivät eläinlääkärinkin: Muikun AFOS oli 1827 U/L (viiterajat 23-212 U/L), GGT 38 U/L (viiterajat 0-11 U/L), CRP 27,9 mg/L (viiterajat 0,0-10,0 mg/L), UREA aavistuksen alle viiterajan ja ALAT-arvoa klinikan oma laite ei antanut ollenkaan. Muikku kotiutettiin maksaa hoitavan antibiootin kera ja tämäkin eläinlääkäri mainitsi rodun huomioiden maksatulehduksen mahdollisuuden, mutta jäimme vielä odottamaan ALAT-arvoa ulkopuolisesta labrasta.
ALAT-arvo tuli parin päivän kuluttua: 1641 (en valitettavasti tiedä yksikköä, mutta normaali maksimi olisi eläinlääkärin mukaan ollut 122). Nyt eläinlääkäri totesi, että tulokset viittaavat vahvasti maksan ongelmaan ja suositteli pikaista vatsaontelon ultraamista sekä maksan koepalojen ottoa. Joulu, välipäivät ja vuodenvaihde lähenivät uhkaavasti, joten selvittelin kuumeisesti, mistä löytyisi varhaisin aika osaavalle ultraajalle, joka pystyisi vielä ottamaan koepalatkin maksasta. Sitä ei nimittäin ihan jokainen eläinlääkäri hallitse ja lisäksi toimenpiteeseen liittyy kuuleman omat riskinsä verenvuotojen suhteen. Päädyimme lopulta jatkamaan samalla klinikalla ja eläinlääkärillä, joka oli tehnyt tähystyksen ja ottanut verikokeetkin.
Muikun maksa näytti eläinlääkärin mukaan ultrassa suurentuneelta ja normaalia kirjavammalta. Eläinlääkärin mukaan vastaavat havainnot voivat viitata esimerkiksi maksatulehdukseen eli hepatiittiin, kasvaimiin tai Cushingin tautiin. Kaksi ensimmäistä voitaisiin poissulkea nyt otetuilla maksan koepaloilla, mutta jos niistä ei löytyisi mitään, niin Cushingin tauti edellyttäisi lisää tutkimuksia. Jäimme odottelemaan koepalojen tuloksia lomien yli. Maksaa hoitanut antibioottikuuri loppui vuodenvaihteen tienoilla ja saimme ohjeeksi aloittaa samoihin aikoihin Ursochol-lääkityksen. Oksentelu oli pysynyt poissa antibioottikuurin ajan.
Mahalaukun ja ohutsuolen tähystyksen tulokset tulivat patologilta välipäivinä. Mahalaukusta löytyi lievä tulehdustila, mutta eläinlääkärin mukaan vastaavia löydöksiä tehdään myös täysin oireettomilta ja kliinisesti terveiltä koirilta. Hän totesi, että tässä vaiheessa maksan tulokset ovat olennaisempi kiinnostuksen kohde, joten palataan tarvittaessa myöhemmin noihin vatsalaukun tuloksiin (ei ole tarvinnut palata). Maksan koepalojen tulokset tulivat toisiaan 7.1.2022 ja näyttivät tältä:
Eläinlääkäri ”suomensi” vielä, että kyseessä on tosiaan englanninspringerspanieleilla tavattava krooninen, lymfoplasmasytaarinen maksatulehdus. Syytä sairaudelle ei tunneta, mutta sprinkkujen kohdalla mukana on kuuleman todennäköisesti perinnöllisyyttä. Törmäsin itse asiassa vähän ennen Muikun maksan ultraa ja koepalojen ottoa jalostustietokannassa tietoon siitä, että Muikulla on syyskuussa 2021 krooniseen hepatiittiin 4-vuotiaana menehtynyt puolisisko samasta isästä. Sen ja eläinlääkäreiden puheissa toistuneiden, rotuun liitettyjen hepatiitti-mainintojen vuoksi olinkin alkanut jo kaivella lisää tietoa sprinkkujen kroonisesta hepatiitista:
Krooninen hepatiitti eli maksatulehdus on yleisin koirilla esiintyvä maksasairaus. Siinä krooninen tulehdusreaktio tuhoaa vähitellen maksakudosta, mikä voi johtaa maksan vajaatoimintaoireisiin ja lopulta maksakirroosiin. Diagnoosi perustuu maksabiopsiaan (eli koepaloihin) ja sairauden etiologia jää usein tuntemattomaksi. Oireet ilmenevät yleensä 4-10 vuoden iässä ja sairaus on yleisempi nartuilla. Kroonista hepatiittia tavataan kaikilla roduilla, mutta sitä esiintyy tietyillä roduilla useammin kuin muilla. Näihin rotuihin lukeutuvat muun muassa bedlingtoninterrieri, labradorinnoutaja, dobermanni ja englanninspringerspanieli. Sprinkuilla sairauden epäillään olevan perinnöllinen, sillä koirat sairastuvat usein nuorempina, oireet ilmenevät rajumpina, ikterus eli keltaisuus voi tulla hyvin äkillisesti ja keskimääräinen elinajanodote on lyhyt: siinä missä labradoreilla odote on jopa 2645 päivää (yli 7 vuotta), englanninspringerspanieleilla se on vain 189 päivää (noin puoli vuotta). Sairauden varhainen diagnosointi olisi ennusteen kannalta välttämätöntä, mutta valitettavasti sairaus voi edetä pitkälle oireettomana. Usein sairaus löytyykin valitettavan myötään tai sitten sattumalta ihan muista syistä otettujen verikokeiden myötä. Erityisesti riskiroduilla maksaentsyymien pysyvä kohoaminen oireettomilla (ja tietenkin myös oireellisilla) koirilla antaa aiheen epäillä kroonista hepatiittia. Sairautta hoidetaan anti-inflammatorisilla lääkkeillä (vain maksabiopsian avulla todetun kroonisen hepatiitin tapauksessa) ja tukihoitona antifibroottisilla, anti-inflammatorisilla ja antioksidativisilla aineilla, mutta parantavaa hoitoa ei ole, vaan kyse on sairauden etenemisen hidastamisesta tulehdusreaktiota hillitsemällä. (Blomqvist A-C, Mairi S & Wiberg M: Koiran krooninen hepatiitti, kirjallisuuskatsaus (PDF). Suomen Eläinlääkärilehti 123(5): 263-270, 2017)
Eläinlääkäri totesi, että Muikulla tulee aloittaa immunosuppressiivinen lääkitys. Hän antoi vaihtoehdoiksi siklosporiinin tai kortisonin ja kertoi nykysuosituksen olevan siklosporiini sen hieman vähäisempien haittavaikutusten vuoksi. Kortisoni on kuitenkin kuuleman myös toimiva ja edullisempi, mutta tosiaan haittavaikutuksien puolesta vähemmän suositeltava. Eläinlääkärin suositukseen ja omaan farmaseuttiseen tietämykseeni perustuen päädyinkin sitten siklosporiiniin. Mikä onni, että Muikulla on reseptilääkkeet kattava vakuutus, koska kyse ei todellakaan ole edullisesta lääkkeestä: vuoden 2022 hinnoilla pelkkä siklosopriini (Atopica Vet) maksoi ekat puoli vuotta reilut 220 €/kk ja nykyisellä annoksella reilut 110 €/kk. Kyseessä on loppuelämän mittainen lääkitys ja myös Ursocholia (ursodeoksikoolihappo) jatketaan loppuikä.
Eläinlääkäri muistutti myös, että molempien lääkitysten vuoksi maksan ja munuaisten toimintaa tulee seurata säännöllisin verinäyttein, 2-3 kertaa vuodessa. Tarkemman tiedon saaminen maksan tilanteesta vaatisi maksan koepalojen uusintaottoa noin 6-12 kuukauden kuluttua diagnoosista. Eläinlääkäri suositteli kuitenkin harkitsemaan tätä lähinnä, jos maksa-arvot eivät laske tai alkavat nousta lääkityksestä huolimatta. Maksa-arvoissa tulisi kuuleman kiinnittää erityisesti huomiota bilirubiinin kohoamiseen.
Ravinnon ja muun hoidon osalta eläinlääkäri totesi, että mitään kiveen kirjattua ohjetta ei voi antaa, koska sairauden taustaa ei tosiaan tunneta. Koska Muikulta ei löytynyt kuparikertymää maksasta, niin maksalle tarkoitetuista niin sanotuista lääkeruuista ei Muikun tapauksessa ole kuuleman merkittävää hyötyä. Eläinlääkärin ohje olikin syöttää vaaleita lihoja, kalaa ja maitoproteiinia sekä välttää punaista lihaa, ylimääräistä rautaa ja varuiksi kuparia. Lisäksi hän suositteli antamaan tietyllä annoksella E-vitamiinia ja maksan toimintaa tukevaa Wepatic-rehuvalmistetta. Huomaathan kuitenkin, että nämä ovat nimenomaan Muikun tapaukseen saadut ohjeistukset! Jos sinulla on maksasairas koira, niin käännythän vinkkejä kaivatessasi omaa koiraasi hoitavan eläinlääkärin puoleen.
Meillä on nyt siis vuosi takana taivalta kroonisen hepatiitin kanssa. Siklosporiini laski maksa-arvot kuukaudessa viitteisiin ja siellä ne ovat pysyneetkin. Edellisissä kontrolliverikokeissa bilirubiini oli viiterajoissa, mutta aiempaa korkeampi ja lähellä ylärajaa. Toisaalta kyseessä oli ensimmäinen verikoe siklosporiinin annoksen puolittamisen jälkeen, joten seuraava kontrolli kertonee enemmän. Olemme tällä hetkellä dobermannien kroonisesta hepatiitista väitelleen ja sittemmin myös muiden väitöskirjoja siitä ohjanneen eläinlääkärin seurannassa. Hän on pitänyt ensimmäisen eläinlääkärin antamat ohjeet pitkälti voimassa, mutta puolitti siklosporiinin annoksen maksa-arvojen pysyttyä hyvin viiterajoissa. Dobermannien krooninen hepatiitti on muuten Suomessa tehdyn tutkimuksen myötä vahvistumassa autoimmuunitaustaiseksi. Sitä vaihtoehtoa ei ole sprinkkujenkaan kohdalla vielä poissuljettu. Sprinkkujen kroonista hepatiittia tutkii kansainvälinen tutkimusryhmä Cambridgen yliopiston tutkijoiden Penny Watsonin ja Nick Bexfieldin johdolla. Muikkua hoitava eläinlääkäri on jokaisella kontrollikäynnillä kehottanut kertomaan aiheesta kasvattajalle, minkä olenkin tehnyt. Rotujärjestölle on lähtenyt tieto myös ja kasvattaja on vienyt sanaa somen ulottumattomissa oleville sisarusten omistajille. Kennelliiton rekistereihin tuli ilmeisesti muutoksia nyt vuodenvaihteessa, joten koitan tänä vuonna selvitellä saisiko diagnoosin esiin myös jalostustietokantaan.
Muikku on kaikkiaan voinut hyvin eikä oksentelua ole enää esiintynyt. Maha sillä on ollut vähän aiempaa herkempi menemään sekaisin, mutta toisaalta edellisen kontrollikäynnin jälkeen ruokavalioon lisäämäni kaurapuuro näyttäisi auttaneen. Krooninen hepatiitti näkyy meillä arjessa säännöllisenä lääkkeiden antamisena ja ruokailujen rytmittämisenä niiden mukaan sekä siklosporiinin haittavaikutuksena räjähtäneenä turkkina. Lisäksi sairaus tulee huomioida monessa asiassa: madotukset tehdään vain tarvittaessa, punkkivalmisteiden osalta nieltäville tableteille on ehdoton ei (en ole niitä omille koirille tosin koskaan antanut enkä tule antamaankaan), puruherkkujen valikoima on huomattavan rajoittunut, eläinlääkärikäynneillä ja esimerkiksi anestesiaa vaativissa toimenpiteissä pitää aina muistaa kertoa sairaudesta lääkityksineen, antibioottikuurien ja muiden mahdollisten lääkkeiden sekä rokotusten sopivuus Muikun sairaudelle ja lääkityksille on aina varmistettava yms. Lisäksi siklosporiinikaan ei ole mikään kiva lääkeaine syöttää loppuikää vieläpä suhteellisen isolla annoksella, vaikka toki tässä tapauksessa ehdoton. Jiippi ei ole antanut mitään viitteitä sairauden suhteen, mutta kroonisen hepatiitin luonteen ja riskirodun vuoksi aion otattaa siitäkin verikokeet nyt alkuvuodesta, koska sen rokotus osuu samaan ajankohtaan Muikun seuraavan kontrollikäynnin kanssa.
Englanninspringerspanieleiden krooninen hepatiitti on sairaus, jota en toivo kenellekään, jonka en haluaisi rodussa yleistyvän ja josta toivoisin puhuttavan enemmän varsinkin huomioiden sen alkuvaiheen oireettomuuden tai satunnaisten vatsavaivojen piikkiin menevät lievät oireet, varhaisen diagnosointitarpeen, kehnon ennusteen ja oletetun periytyvyyden. Ylipäätään siksi, että eläinlääkärit ja tiedemaailma tunnistavat sprinkun riskiroduksi krooniselle hepatiitille ja rodulla näyttäisi tosiaan olevan oma keskimääräistä ärhäkkäämpi muotonsa sairaudesta. Jos näillä meriiteillä ei ansaitse vakavaa huomiota, niin millainen sairaus sitten sen ansaitsee? Me olemme olleet Muikun kanssa sangen onnekkaita, kun sairaus antoi ajoissa viitteitä itsestään ja maksamuutokset olivat koepaloissa vasta lievät. Pääsimme siten ehkä aloittamaan hoidon ajoissa, vaikka tulevasta ei toki koskaan tiedä. Moni kohtalotoveri ei valitettavasti kuulu olleen yhtä onnekas. Meidän onnekkaidenkin kohdalla kannattaa muistaa, kyse on parantumattomasta sairaudesta, joka edellyttää omistajalta sitoutumista niin henkisesti kuin varallisestikin: hoitona on varsin kallis loppuelämän mittainen immunosuppressiivinen lääkitys, tarvitaan 2-3x vuodessa kontrollikäyntejä eläinlääkärille ja lisäksi sekä lääkitys että itse sairaus on huomioitava vähän siellä-täällä.
