Red Paddle Co Voyager 12’6”, osa 1

Aijai, vastedes pääsee siirtämään päiväretkiä entistä vapaammin vetten päälle! 🤩 Purjeveneellä onkin tullut jo jonkin verran katseltua Helsinkiä mereltä, mutta paatti vaatii purjehtiakseen aina vähintään kaksi ihmistä ja aikataulujen yhteensovittaminen tuo omat haasteensa meille kesäisin työssäkäyville. Vene ei myöskään ole ideaalein nelijalkaisia ajatellen, sillä se on suunniteltu kilpapurkkariksi, ei niinkään perheveneeksi. Vielä olisi kuitenkin syyskuun aikana tarkoitus tehdä omalla veneellä reissu mahdollisesti Isosaareen ja sinne suunnittelin koirat nappaavani mukaan. Syksyllä kelitkin mahdollistavat paremmin koirien kuljettamisen sisätiloissa. Noh, veneestä kuitenkin lautaan, joka oli tämän julkaisun pointti.

Ajatukset omasta SUP-laudasta alkoivat heräillä toissakesänä. Olen touko-kesäkuulta lähtien pyöritellyt erilaisia lautavaihtoehtoja pohtien, minkä niistä kotiuttaisi. Päätös alkoi syntyä heinäkuun lopulla, mutta useimpien jälleenmyyjien varastot olikin myyty tyhjäksi kesän SUP-villityksen aikana. Viime viikolla bongasin haukiputaalaisen Bike & Fixin ilmoituksen myyntiin tulevista vuokralaudoista. Joukossa oli yksi juuri sellainen Red Paddle Con retkilauta, jota olin hankkimassa. Viestitellessä tuli ilmi, että heillä olisi ollut myös täysin uusi lauta tarjota, mutta päädyin kuitenkin muutaman satasen edullisempaan käytettyyn. Käyttökertoja oli kuitenkin takana huomattavasti vähemmän kuin niitä kertyy laudoille esimerkiksi pk-seudun vuokraamoissa. Red Paddle Co Voyager 12’6″ -retkilauta kotiutui nyt sitten tällä viikolla.

 
Suunnittelin pitkään ykkösvaihtoehtona Jobe Dunaa, joka olisi ehkä ollut kolme kiloa kevyempänä autottomalle kätevämpi kuljettaa. Vaakakuppi kallistui kuitenkin lopulta Red Paddle Con puolelle, sillä monet kommentoivat sitä vakaammaksi ja aallokossa paremmin käsiteltävyytensä säilyttäväksi. Ei ole tosiaankaan tarkoitus lähteä huonoon keliin, mutta lautareissut tulevat todennäköisesti painottumaan pk-seudun rannikkovesille ja merellä tuppaa olemaan aaltoa usein enemmän kuin eteläsuomalaisilla järvillä. Lisäksi koirien kanssa arvostaa vakautta. Tämä Red Paddlen lauta on myös 30 cm pitempi ja muutaman sentin leveämpi kuin Jobe Duna olisi ollut.

Isompaan lautaan päädyttyäni pelkäsin tosin, ettei lauta olekaan enää kuljetettavissa autottomana. Muikku antaa yllä osviittaa laudan laukun koosta – sitä tosiaan löytyy. Laukku on kuitenkin varsin kätevä: olkahihnojen ansiosta sitä voi kantaa reppuna, mutta kun olkahihnat piilottaa taskuunsa, laukku muuntautuukin pyörillä vedettäväksi. Kanniskelin lautaa reilun kilometrin verran sekä eilen että tänään eikä se ollutkaan niin hankala kuin pelkäsin. Ei missään nimessä näppäräkään, mutta kulkee kyllä kilometrin tai kaksi selässä. Minulla oli eilen laudan lisäksi mukana molemmat koirat ja järkkäri pienessä kamerarepussa enkä luhistunut tavaramäärän alle. Pitänee silti ajoittaa meno- ja paluumatkat niin, ettei osu ruuhka-aikaan – tosin kyseistä ajankohtaa tulee tällä hetkellä välteltyä ihan epidemiatilanteenkin vuoksi.

Isoon laukkuun mahtuu paljon tavaraa: Laudan lisäksi pumppu letkuineen, karkuremmi, mela (kolmessa osassa), laudan rakennetta tukevoittavat lasikuitutuet (x2), evä ja vesitiivis puhelinpussi. Kaikki nämä tulivat pakettina laudan mukana. Tilaa laukkuun jää vielä sen verran, että pystyn ainakin itse kuljettamaan siellä myös päiväretkitarpeeni + kuivapussin/-pusseja. Pienen kamerarepun kanssa oppi nimittäin pakkaamaan tiivisti ja jättämään kaiken turhan pois. 😁 Ainoan haasteen muodostavat liivit, sekä omat että koirien, jotka eivät millään mahdu laukkuun sisään. Koirat saavat ehkä kantaa omansa päällään ja itse koitan köyttää liivini jotenkin repun ulkopuolelle.

 
Red Paddlen Titan-pumppua on suorastaan ylistetty ja nyt kaksi kertaa sitä testattuani ymmärrän kyllä miksi! Lautani on oikeasti iso lauta eli tilavuutta on paljon. Suositeltu paine laudalle on 15-22 PSI. Kohtalaisen pienenä ihmisenä voisin luultavasti itsekseni suppailla alarajan lukemalla, mutta koirien kanssa täytän laudan varmuudeksi 17-18 PSI:hin. Juurikaan enempää ei mun massalla ja voimilla ilmaa lautaan pumpattaisikaan. Roikuin nimittäin tänään pumpun päällä kaikella painollani, jotta sain lukeman just siihen 18 PSI:hin. Eilinen pumppaus meni vähän ihmetellessä ja tänään venttiili jäi epähuomiossa auki-asentoon eli jouduin pumppaamaan kahteen otteeseen, kun ilmat lehahtivat ekalla kerralla pihalle pumppua irrottaessa. Molempina päivinä täyttäminen lukemiin 17-18 vei noin 20 minuuttia. Veikkaan, että ajan saa tuosta nipistettyä varttiin, kunhan sähellyksestä pääsee. Täyttäminen tosin käy urheilusta. Olisin molempina päivinä ollut valmis pulahtamaan heti täytön jälkeen. 😅

Venttiili on erittäin helppokäyttöinen, vaikka itse tänään sähläsinkin sen kanssa niin, että tukka hulmusi ilman karatessa laudasta ekan täytön jälkeen. Mitään ohjekirjaa ei tarvitse kantaa mukana, sillä ohjeet niin täyttämistä kuin tyhjentämistäkin varten löytyvät venttiilin ympäriltä. Venttiilin etupuolelle on sijoitettu rannassa operointia helpottava nostokahva ja D-lenkki, johon karkuremmi kiinnitetään. Kahvoja on tässä mallissa perän lisäksi myös keulassa sekä keskellä peräti kolme kappaletta. Syynä on käsittääkseni se, että retkilautaa olisi helpompi käsitellä erilaisilla rannoilla.

 
Edellä mainitsemani lasikuitutuet sujautetaan laudan reunoihin sen puolivälin tienoille täyttövaiheessa, kun paine on 1-2 PSI. Tämän Red Paddle Con patentoiman innovaation nimi on Rocker Stiffening System eli RSS. Se antaa laudalle jopa 40 % lisää jäykkyyttä jakamalla suppailijan painon laajemmalle alalle. Lasikuitutuet kiinnitetään nauhan päässä olevilla tarroilla, jotka auttavat myös tukien lisäämisessä ja irrottamisessa.

Alapuolella vielä lauta koko komeudessaan, paineena 17 PSI. Pituutta laudalla on 381 cm ja leveyttä 813 mm. Lauta itsessään painaa 11 kg ja jaksaa kantaa maksimissaan 150 kg. Toisin sanoen se sopii hyvin isommalle suppailijalle, koiran tai lapsen kanssa suppailuun taikka varusteita mukaansa tarvitsevalle retkeilijälle.

Varusteista puheen ollen. Laudassa on valmiina kuormanarut keulassa ja takaa löytyy D-lenkit, joihin voi itse virittää narut. Laudan oma laukku sopii pienen varustemäärän (pumppu + päiväretkivarusteeni) kanssa mainiosti ainakin keulaan ja tilaa jää vielä yhdelle koirallekin – toinen koira joutuu tosin tässä vaiheessa perään. Täytyy vielä viritellä narut taakse ja kokeilla saako laukun pysymään siellä tukevasti, jolloin molemmat koirat voisivat olla keulassa. Laudan etuosasta löytyy myös kaksi kiinnityspaikkaa GoPro-kameralle: toinen ihan keulasta ja toinen kuormanarujen kohdalta vasemmasta reunasta. En tosin ainakaan toistaiseksi omista osia, joilla GoPron saisi lautaan kiinni. Täytynee tutustua lisäosiin.

 
Evästä ei valitettavasti ole tällä hetkellä kuvia, mutta sen kiinnittäminen on helppoa eikä vaadi työkaluja – pieni sorminäppäryys riittää. Tässä paketissa tuli mukana myös karkuremmi, mikä on enemmän kuin tarpeellinen lisävaruste. Lauta karkaa nimittäin tuulessa ja aallokossa hyvin nopeasti kauas, jos sitä ei kiinnitä itseensä. Tyypillisin karkuremmi on tämä nilkkaremmi, mutta näitä löytyy kuuleman myös vyötärömalleina. Mulla on koirille hankittuna myös joustavat liinat, jotta saan ne kiinnitettyä lautaan tarpeen tullen. Tänään tuli todettua, että Muikku pysyy laudalla hyvin, mutta Jiippi tykkää käydä tutkimassa ympäristöä tai ihan vaan touhottaessaan tippuu laudalta – tiputtipa se jonkin kerran Muikunkin kyydistä säätäessään. 🙈

Muikku oli jo eilen ihan valmis vesille, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Pääsimmekin tänään ottamaan tuntumaa lautaan ja treenaamaan tärkeitä taitoja Kattilajärvellä. Kirjoitan toiseen artikkeliin hieman käytännön kokemuksista, mitä tähän lautaan tulee. Tarkoitus olisi samalla esitellä myös muun muassa omat kellunta- ja pelastusliivini, koirien liivit sekä muut tarvikkeet, joita olen nimenomaan suppailua silmällä pitäen hankkinut.

Back 2 School

Maanantaina se vihdoin alkaa, nimittäin orientaatioviikko! Yliopistomaailma kutsuu taas muutaman välivuoden jälkeen. Että ihminen voikin olla täpinöissään paluusta koulunpenkille. 😄 Saas tosin nähdä kuinka sujuvasti lukuvuosi käynnistyy koronan keskellä. Edellisten opintojen fuksivuoden kokemuksella varsinkin alkusyksy sisältäisi ihan riittävästi hässäkkää ja ihmettelyä ilman maailmaa vavisuttavaa pandemiaakin. Itsellä on toki nyt pieni etulyöntiasema, kun osa käytännöistä on ennestään tuttuja ja olen osannut siten hoitaa joitakin asioita pois alta jo ennen orientaatioviikon alkua.

Ehdin jo täpinöissäni kahlata vähän syksyn kurssivalikoimaakin läpi ja ilmoittautua jokuselle kurssille. Luvassa on näillä näkymin muun muassa biotieteitä, kemian laskuharjoituksia ja muutenkin paljon kemiaa, lääkehuoltoa sekä anatomiaa ja fysiologiaa. Kielikurssit toivoisin ja olettaisin saavani hyväksiluetuiksi, mutta katsotaan. Hieman jäi vielä epäselväksi, että millainen ajoitussuunnitelma meille tänä vuonna aloittaville farmasian opiskelijoille on luvassa. Noh, se selvinnee ensi viikon aikana.

Koirien elämään opintojen alku tuo muutoksia lähinnä yksinoloihin: joutuvat talvisikin olemaan entistä säännöllisemmin keskenään, mikä on ehkä ihan hyväkin juttu (säännöllisyys siis). Niin sanottu päätyöni jatkuu lokakuun puoleen väliin asti, mutta tunnit käyvät vähiin näin syksyllä ennen kuin loppuvat kokonaan. Sivuduunin sopparin vaihdoin jo alkukesällä puitesopimukseksi ja puittarina olisi tarkoitus pysyäkin nyt opintojen ajan, jotta voin keskittyä täysillä opiskeluun ja toisaalta käyttää vapaapäiviä muuhunkin kuin töihin. Nimim. ”Kesä 2019 oli aika raskas kahden duunin ja kaikenmoisten koiramenojen kanssa”

Maailman valokuvauspäivä 19.8.

Katselin eilen nukkumaan mennessäni Youtubesta Sean Tuckerin Protect your Highlights: A lesson for Light and Life ja Embrace your Shadows: A lesson for Light and Life -videot. Niistä inspiroituneena pistin herätyksen klo 6:00, jotta ehdin ennen töihin lähtöä ulkoiluttaa kunnolla paitsi koiria myös kameraa. Tämä on ollut vähän tämän viikon teema, sillä päivitin kalustoni viime viikolla ja sormet syyhyävät jatkuvasti testailemaan uutta runkoa ja objektiiveja. Aamulla kameran kanssa hiekkaisella ulkoilutiellä maatessani ja siitä yltä päältä pölyn peitossa noustessani kävi kyllä mielessä, että on tämäkin harrastus. Vaan mitäpä sitä ei hyvän kuvan eteen tekisi. 😁 Aamiaispöydän ääressä kuvia käsitellessäni törmäsin Facebookissa päivitykseen, joka kertoi, että tänään 19.8. on Maailman valokuvauspäivä. Sehän sattui sopivasti.

Haluan kannustaa muitakin tarttumaan rohkeasti kameraan! Siihen ei tarvita huippuvehkeitä, vaan paras kamera on se, joka kulkee mukana. On siis käden ulottuvilla, kun eteen osuu jotain mielenkiintoista. Omalla kohdalla nälkä on kasvanut syödessä ja nappaan nykyään usein järkkärin reppuineen mukaan ihan koiralenkillekin, mutta useimmilla mukana kulkeva kamera on kännykän kamera. Se on oikein pätevä peli testailla erilaisia kuvakulmia ja sommitteluita sekä leikkiä valolla. Heittäydy! Itse viimeksi maanantaina heittäydyin nokkospuskaan – vahingossa kylläkin. Ihan niin extreme ei tarvitse olla, mutta laskeudu kyykkyyn, kurota taivaisiin, käy katsomassa mielenkiintoisia asioita lähempää, ota takapakkia ja mieti kuinka se muuttaa näkymää, tarkastele asioita eri suunnista jne. Yritä konkreettisten asioiden ja esineiden sijaan havainnoida valon ja varjojen leikkejä, värien kimaroita sekä muotoja, jotka johdattelevat katsetta johonkin suuntaan. Jos haluat opiskella esimerkiksi sommittelua, niin opiskele! Toisaalta, eikös säännöt ole usein tehty rikottaviksi? 😁 Älä pitäydy liian tiukasti kuvistunneilla opitussa kultaisessa leikkauksessa tai kolmanneksen säännössä, vaan repäise ja kokeile jotain ihan päinvastaista.

Muista myös, että tekniikka on vain toinen puoli valokuvausta. Myös sillä ”pelkällä” kännykkäkameralla voi kertoa kiinnostavia tarinoita. Pidän itse enemmän dokumentaarisista ja ympäristöllä leikkivistä valokuvista kuin vaikkapa teknisesti upeista potreteista, joissa ympäristö blurraantuu täysin. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja tyylinsä, jotka löytää kokeilemalla ja muiden kuvia katselemalla. Omastaan kannattaa myös pitää kiinni. 😜 Maailmaan mahtuu kyllä erilaisia tyylejä, vaikka itsellä olikin jossain vaiheessa päinvastainen fiilis. Annoin itseni harmistua siitä, että koiravalokuvauksessa dominoi yksi tyylisuunta voimakkaasti eikä se edusta omia mieltymyksiäni tai tyyliäni. Tämän suosiossa olevan tyylisuunnan kuvat ovat hienoja, sitä ei käy kieltäminen, mutta harmitti kuinka omasta mielestä oivaltavimmat otokset (olivat sitten omia tai muiden ottamia) eivät keränneet tykkäyksiä. Tämä yhdistettynä vielä pariin vähemmän ystävällissävyiseen keskusteluun siitä, millainen kuva on riittävän laadukas julkaistavaksi Koiravalokuvaus-ryhmässä, veivät hetkellisesti motivaation ja inspiraation. Teki hyvää erota kyseisestä ryhmästä, vaikka toisaalta olisi kiva katsella hienoja rekkukuvia ja antaa tykkäyksiä muille kaltaisilleni. Sittemmin olen todennut, että ihan sama (tosin edellä mainittuun ryhmään en ole palannut). Tykkään kokeilla uutta, mutta pidän silti tietyissä asioissa omasta tyylistäni kiinni. Haluaisin oppia kuvaamaan entistä enemmän dokumentaarisesti kuitenkin silti laatuun panostaen. Koirien kanssa keskenään liikkuminen vaan asettaa haasteita dokumentaarisuudelle – ts. kädet tuntuvat usein loppuvan kesken.

Tähän loppuun vielä kalustopäivityksestäni. Melkein 10 vuotta palvellut Nikon D5000 -runkoni pääsi tosiaan viime viikolla ansaitulle eläkkeelle. Seuraajaa arvoin kolmen mallin väliltä: Olen jo pitkään kaivannut runkoa, joka taipuisi paremmin toimintakuvaukseen. Se olisi Nikon D500:n ominta alaa, mutta toisaalta kyseessä on croppikennoinen runko ja ajatus ensimmäisestä omasta täyskennoisesta oli alkanut houkuttaa. Nikon D850 on tällä hetkellä monien mielestä markkinoiden ja jopa koko digiaikakauden paras runko. Siinä olisivat yhdistyneet erinomainen tarkennusjärjestelmä ja täyskenno, mutta totesin megapikseleitä, kokoa ja hintaa olevan vähän turhan paljon omaan käyttööni. Näinpä päädyin lopulta hieman jo vanhempaan, mutta silti edelleen hyvin kehuttuun malliin eli täyskennoiseen Nikon D750:een. Tämä ei ole äksönkuvauksessa ihan yhtä terävä peli kuin kaksi edellä mainittua, mutta pesee kuitenkin edellisen runkoni mennen tullen. Sitä paitsi suurin osa kuvistani on ollut ja tulee jatkossakin olemaan pönötyksiä luonnossa olosuhteiden pakosta (valokuvaukseen sopivien irtipitopaikkojen rajallisuus), mikä taas puhui täyskennoisen puolesta.

Täyskennon myötä oli tarpeen päivittää myös linssivalikoimaa, mikä tosin oli jo muutoinkin mielessä. Kaipasin valovoimaista zoomia ja toisaalta myös laajempaa kulmaa kuin 35 mm croppikennon nokalla, jotta pääsisin napsimaan myös maisemakuvia välillä. Valinta ei lopulta ollut vaikea, vaan sieltä kotiutui kaksi linssiä, AF-S NIKKOR 24-70mm f/2.8E ED VR ja AF-S NIKKOR 70-200mm f/2.8E FL ED VR, joilla varmasti pärjää hyvin pitkälle. Pääsi vaan yllättämään näiden koko. 70-200-millisen tiesinkin isoksi, mutta pienempikin on yllättävän kookas. Pidempää putkea en ole ehtinyt vielä testata, mutta lyhyemmän piirto on jo tehnyt vaikutuksen. 😍 Ihanaa myös, ettei tarvitse enää hylätä vähintään 2/3 kuvista pieleen menneen tarkennuksen vuoksi. En tiedä vetiko vanha runko vai 35-millinen objektiivi viimeisiään, mutta tarkennuksen kanssa alkoi olla koko ajan enenevissä määrin ongelmia. Täytyypä testata tuota 35 mm:n objektiivia tähän uuteen runkoon. Kyseessä on croppirunkoihin tarkoitettu DX-malli, mutta ne käyvät myös täyskennoihin.

Lisäksi hankin jo aiemmin kesällä vedenpitävän ja iskunkestävän Olympus Tough TG-6 -pokkarin, joka tallentaa RAW-tiedostoja. Hankinta pohjusti järkkäripäivitystä. Olen nimittäin kahlannut vähän turhankin rohkeasti vanhan järkkärini kanssa pitkin rantoja puhtaasti onneeni luottaen onneeni. Onni on ollut matkassa, mutten uskalla tai haluakaan ottaa samanlaisia riskejä tämän uuden rungon ja objektiivien kanssa. Vesillä ja veden äärellä tulee kuitenkin liikuttua paljon, joten piti sitten saada niihin olosuhteisiin sopiva väline. GoPro mulla jo olikin ja se on saanut nyt uuden elämän tuliterän akun ja muutaman lisävarusteen myötä, mutta videokuvaus on enemmän tuon heiniä. Tein viime viikolla kaupat kauan haikailemastani SUP-retkilaudasta, jonka pitäisi kotiutua ihan näinä päivinä. Sitten on varmasti luvassa taas valokuviin hieman erilaisia näkökulmia.

P.S. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Nikon D750 -rungolla ja AF-S NIKKOR 24-70mm f/2.8E ED VR -objektiivilla.