Hei olen Hanna ja olin virtuaalikennelharrastaja

Ah, virtuaalikennel. Sana, joka herätti koiraihmisissä 2000-luvun alussa suuria tunteita eikä välttämättä niin positiivisessa mielessä. Monille kasvattajille se tarkoitti pahemman luokan pitkäkyntisiä: hevosten ja koirien valokuvia kähveltäviä pikkutyttöjä. Kuvien luvaton käyttö oli varsinkin virtuaalieläinharrastuksen alkuaikoina aito ja valitettava ilmiö, mitä ei missään nimessä käy kieltäminen. Toisaalta samaan aikaan virtuaaliharrastus antoi harrastajakunnalleen yllättävän paljon. Tässä yksi vuosia sitten lopettanut pitkän linjan virtuaalikoiraharrastaja, joka on halunnut avata tätä aihetta jo pidemmän aikaa.

Omasta virtuaalikoiraharrastuksestani sen verran, että olin toiminnassa mukana reilusti yli kymmenen vuoden ajan. Aloitin joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla vihkotalleilla ja -kenneleillä siirtyen varsin nopeasti hoitamaan virtuaalihevosia. Minulla oli useampia virtuaalikenneleitä, mutta vain kaksi pitkäaikaista sellaista: Meripelastajan landseerit ja newfoundlandinkoirat sekä Saintjohnin labradorinnoutajat. Alapuolella arkistojen kätköistä löytynyt kuva muistaakseni Saintjohnin ihan ensimmäisestä versiosta. Perustin aikoinaan virtuaalisen pelastuskoirayhdistyksen ja virtuaalisen hyötykoirajärjestön, ja olin vuosien varrella mukana pyörittämässä monia muitakin kilpailuyhdistyksiä, muun muassa vesipelastusta ja lintukoirakokeita. Lisäksi hahmottelin viimeisten vuosieni aikana virtuaalikoirille periytymisjärjestelmän, jonka kohtalosta en tosin ole ihan varma.

Virtuaalieläinharrastus sai alkunsa oletettavasti 90-luvun loppupuolella. Se oli aluksi pienten lasten harrastus, jossa rakennettiin tyypillisimmin virtuaalitalleja ja -kenneleitä erilaisille kotisivuilmaispalvelimille, esim. Expage.comiin. Alkuvaiheen virtuaalitallit ja -kennelit olivat hoitoloita, joiden kotisivuilla esiteltiin hoitolan eläimet ja kuvailtiin esimerkiksi hoitolan tiloja, ympäristöä sekä henkilökuntaa ja hoitajia. Hoitajaksi pystyi hakemaan kuka tahansa ja hoitajatoiminnalle oli jokaisella hoitolalla omat ohjeensa ja sääntönsä. Tyypillisesti eläimiä hoidettiin kirjoittamalla päiväkirjaa ja jokaisesta päiväkirjamerkinnästä sai jonkinlaisia krediittejä kehittyäkseen hoitajana. Kokeneemmilla hoitajilla oli enemmän oikeuksia: he saivat hoitotarinoissaan lähteä esimerkiksi maastoon hoitohevosellaan. Hevoset ja koirat olivat suosituimpia eläimiä, mutta löytyi myös mm. jyrsijöitä, kissoja ja erilaisia kuvitteellisiä eläimiä, kuten yksisarvisia ja lohikäärmeitä. Muistan omilta alkuajoiltani, että hoitajatoimintaa pyörittäviä virtuaalitalleja oli PALJON, mutta niin oli myös hoitajiksi haluaviakin. Vapaan hoitohevosen löytäminen ei ollut aina niin helppoa.

Tässä vaiheessa tarkennettakoon, että suomalaisessa virtuaaliharrastuksessa ei ole ollut missään vaiheessa kyse esimerkiksi FurryPawsin kaltaisesta tiettyyn peliin ja sen sääntöihin sidotusta toiminnasta. Virtuaalihoitoloiden sivut rakennettiin aluksi ilmaisille kotisivupalvelimille ja myöhemmin moni harrastaja hankki itselleen webhotellin verkkotunnuksineen. Minun webhotellini ja toinen verkkotunnukseni ovat itse asiassa peräisin virtuaaliharrastusajoiltani. Hoitolan sivut ja pitkälti koko harrastamisen sai räätälöidä omannäköisekseen. Jokainen asetti itse omat tavoitteensa ja harrasti omaan tahtiinsa. Jonkinlaisia ohjenuoria oli ja ne lisääntyivät harrastuksen kehittyessä, mutta kiveen hakatut säännöt eivät kuuluneet virtuaaliharrastukseen. Harrastuksessa ei myöskään voinut hävitä samalla tavalla kuin monissa peleissä. Toiminta perustui täysin mielikuvituksen käyttöön, mutta jos johonkin peliin täytyisi verrata, niin The Sims voisi olla ehkä lähin verrokki – ei tosin sama asia sekään.

Virtuaaliharrastus kehittyi nopeasti 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hoitajatoimintaa pyörittävät hoitolat alkoivat jäädä historiaan ja tilalle tulivat kasvatus- ja kilpailutoimintaan satsanneet virtuaalitallit ja -kennelit. Viimeistään tässä vaiheessa nousi myös kohu valokuvien luvattomasta käytöstä. Virtuaalieläimille lainailtiin siis kuvia oikeiden koira- ja hevoskasvattajien nettisivuilta lupaa kysymättä. Harrastajakunta koostui tässä vaiheessa noin 10-vuotiaista pikkutytöistä enkä ainakaan itse ollut edes kuullut tekijänoikeuksista aiemmin. Aika oli silloin toinen ja monelle aikuisellekin käsite tuntui olevan kohtalaisen vieras tuttavuus. Ilmiö oli erittäin valitettava niin oikeiden hevos- ja koiraihmisten kuin virtuaaliharrastajienkin kannalta. Kun tietoisuus tekijänoikeuksista kasvoi virtuaaliharrastajien keskuudessa, porukka alkoi ns. valvoa omiaan. Virtuaalikoiraharrastajat esimerkiksi perustivat Käräytyksen, jonka ”henkilökunta” kiersi virtuaalitallien ja -kenneleiden vieraskirjoissa ”käräyttämässä” luvattomia kuvia ja jakamassa tietoa tekijänoikeuksista. Uusia harrastajia opastettiin ahkerasti paitsi lupien kysymiseen myös luvallisten kuvien tekijänoikeuksien merkitsemiseen.

Virtuaaliharrastuksen kehittyessä jokainen eläin sai oman sivunsa, jossa esiteltiin tyypillisesti sen perustiedot (virallinen nimi, kutsumanimi, rotu, sukupuoli, kasvattaja jne.), luonne, sukutaulu, kilpailutulokset ja jälkikasvu. Eläinten kanssa alettiin kilpailla erilaisissa lajeissa. Virtuaalikoirille oli tarjolla oikeastaan kaikenlaista kilpailutoimintaa mitä nyt kuvitella voi ja enemmänkin: tokoa, agilitya, rallytokoa, pk-toimintaa, poliisikoiratoimintaa (huume-, räjähde- ja yleispoliisikoirat), pelastuskoiratoimintaa (pelastus- ja meripelastuskoirat), vepeä, hyötykoiratoimintaa (avustaja-, opas- ja kuulokoirat), ajokokeita, haukkukokeita, luolakoirakokeita, mejää, noutajien kokeita, spanielikokeita, kanakoirakokeita, paimennusta, ASCA-paimennusta, valjakkoajoa, vinttikoirakokeita, työkoirakokeita (petojahti, taakanveto, tuholaistorjunta ja voimanveto), laumanvartijakokeita, flyballia, koiratanssia, maastoesteitä ja koiraurheilua (canicroos, koirapyöräily ja koirahiihto). Harrastajat itse järjestivät kisoja toisilleen ja tulokset arvottiin arvontakoneilla. Ykköstulosten myötä koirat etenivät luokissa ja tavoitteena oli valionarvon saavuttaminen. Monien lajien liitot järjestivät vuosittain mestaruuskilpailuja omissa lajeissaan.

Virtuaalinäyttelyt olivat aivan oma lukunsa. Virtuaalinäyttelyiden tuomarit koulutettiin virtuaalisen FCI:n toimesta ja koirien arvostelu perustui valokuviin. Näyttelyitä varten koirille tarvittiinkin vähintään yksi hyvä rakennekuva, josta pystyi arvioimaan koiran rakennetta suhteessa rotumääritelmään, sillä koirat asetettiin paremmuusjärjestykseen tällä perusteella. Kun kuvien kopiointi omine lupineen ymmärrettiin luvattomaksi toiminnaksi, lupia rakennekuvien käyttöön alettiin kysellä esimerkiksi oikeilta kasvattajilta ja koiraihmiltä. Suomalaiset suhtautuivat asiaan varsin nihkeästi, joten moni kyseli kuvia ulkomaisilta kasvattajilta. Oman kokemukseni mukaan monet ulkomaiset kasvattajat olivat ensin hämmentyneitä ja sitten otettuja asiasta ja myönsivätkin lupia kuvien käyttöön. Kuvista oli kuitenkin kova kilpailu, sillä kahdella koiralla ei saanut olla samaa kuvaa samassa näyttelyssä. Moni virtuaaliharrastaja alkoi sen vuoksi itse valokuvata eläimiä oikeissa näyttelyissä, mikä sekin herätti närää kotimaisissa koira- ja hevospiireissä. Koiranäyttelyissä virtuaaliharrastajat eivät ehkä niin näkyneet, mutta hevosnäyttelyissä kävi kuuleman melkoinen vilske – itse en ole koskaan hevosnäyttelyssä ollut. Jossain vaiheessa tulivat kuvioihin mukaan myös piirretyt virtuaalieläimet, joille järjestettiin omat näyttelynsä. Muiden lajien mestaruuskilpailujen tavoin vuosittain järjestettiin myös eri maiden voittajanäyttelyitä ja Virtuaalinen vuoden näyttelykoira -kisassakin kävi kuhina.

Moni taisi hakea virtuaaliharrastuksesta kosketusta siihen, millaista oikeiden eläinten kasvattaminen voisi olla. Yhdistelmien suunnitteluun käytettiin aikaa ja eläimille haluttiin kerätä näyttöä niiden ominaisuuksista ennen ”astutuksia”. Virtuaalinen FCI antoi jalostussuosituksensa ja esimerkiksi terveyssyistä kiellettyjä väriyhdistelmiä ei tehty, vaikka virtuaalieläimistä kyse olikin. Jotkut harvat arpoivat eläimilleen terveystuloksia ja jos huono tuuri kävi, eläimen joutui jättämään jalostuskäytön ulkopuolelle. Varsinkin hevospuolella eläimiä menetettiin myös esimerkiksi laukkaurheiluonnettomuuksissa ja tallipaloissa. Jonkinlaisia periytymisjärjestelmiäkin tosiaan kehitettiin tuomaan kasvatustoimintaan lisää haastetta. Pienilukuisten rotujen kanssa joutui miettimään geenipooliasioita ja ”tuomaan” uutta verta ulkomailta – siis keksimään uusia eläimiä. Menestyneimpien virtuaalieläinten jälkikasvu oli halutumpaa kuin vähemmän menestyneiden. Niin sanotut pitkäsukuiset ja tasasukuiset eläimet olivat jossain vaiheessa arvostetumpia kuin lyhytsukuiset. Pitkäsukuisuus tarkoitti sitä, että eläimen taustalla oli useamman sukupolven verran ”oikeita” kisanneita ja tulosta niittäneitä virtuaalikoiria. Tasasukuisuudella taas tarkoitettiin sitä, että keksityt tuontikoirat eivät katkoneet pitkää sukutaulua, vaan sukutaulu oli mahdollisimman täynnä ”oikeita” virtuaalikoiria. Pennut ja varsat ”myytiin” kanssaharrastajille, jotka tosin joutuivat ensin vakuuttamaan myyjän tulevaisuudensuunnitelmilla.

Virtuaaliharrastuksen kehittyessä virtuaalitallien ja -kenneleiden sivut alkoivat muistuttaa entistä enemmän oikeiden tallien ja kenneleiden sivuja. Monet virtuaaliharrastajat olivat omatoimisesti kehittäneet taitojaan mitä tulee graafiseen suunnitteluun ja verkkosivujen rakentamiseen. Virtuaalieläinten sivuilla esiteltiin tietoja eläimistä ihan samaan tapaan kuin oikeat kasvattajat esittelivät tietoja omista eläimistään. Virtuaalieläimet rekisteröitiin keskusjärjestöihin luotuihin rekistereihin ja ne kävivät toisinaan myös laatuarvosteluissa, katselmuksissa tai jalostustarkastuksissa. Kaikki tämä johti toisinaan väärinkäsityksiin ja aiheutti lisää skismaa eläinihmisten ja virtuaaliharrastajien välillä. Virtuaaliharrastajien joukossa alettiin entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, että virtuaalitallin/-kennelin sivuilla tuli olla selvästi merkintä toiminnan virtuaalisuudesta. Samoin eläinten sivuilla tuli selvästi mainita, että kyse oli virtuaalisesta, keksitystä eläimestä. Moni jakoi tämän tiedon vähintään kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Lisäksi ainakin virtuaalikoiraharrastajien keskuudessa oltiin tarkkoja siitä, että virtuaalikenneleillä ei käytetty oikeilla kasvattajilla käytössä olevia kennelnimiä. Virtuaalikenneliä perustaessa varmistettiin Kennelliiton ja FCI:n listoilta, ettei suunniteltu nimi ollut käytössä kenelläkään reaalimaailmassa.

Virtuaaliharrastuksen kehitys tapahtui rinnakkain harrastajakunnan ikääntymisen kanssa. Uskallan väittää, että virtuaaliharrastukseni loppuaikoina harrastajien keski-ikä oli selvästi lähempänä 20 vuotta, kun aloittaessani se oli ollut lähempänä 10 vuotta. Kuten jo edellä totesinkin, virtuaaliharrastajien keskuudesta alkoi löytyä paljon taitoa mitä tulee verkkosivujen rakenteluun. Minäkin olin joskus kohtalaisissa määrin itseoppinut, mutta taidot ovat sittemmin ruostuneet ja olen pudonnut kehityksen kärryiltä. Erilaiset rekisterit, kilpailutoiminta yms. pyörivät aluksi täysin manuaalisesti käsivoimin, mutta harrastajien ikääntyessä mukaan tulivat erilaiset tietokannat, tai mikä sitten oikea termi onkaan, jotka helpottivat ylläpitäjien urakkaa. Uskallan väittää, että virtuaaliharrastus vaikutti useammallakin ihmisellä esimerkiksi ammatinvalintaan: tiedän, että harrastajia päätyi muun muassa tietotekniikan ja graafisen suunnittelun pariin.

Kuulun itse niiden ihmisten joukkoon, joiden valokuvaus- ja kuvankäsittelyharrastus alkoi virtuaalikenneleiden myötä. Adobe Photoshopin hankin aikoinaan suunnitellakseni grafiikkaa virtuaalikenneleilleni. Kuvasin jonkin verran myös näyttelyissä koiria virtuaaliharrastusta silmällä pitäen, mutta en lopulta käyttänyt kovinkaan paljon ottamiani kuvia virtuaalikoirillani. Tarkoitukseni oli aikoinaan siirtyä siihen, mutta sain heti kättelyssä yhdessä kuvassa esiintyneen koiran omistajan niskaani kuin yleisen syyttäjän. En oikein tänäkään päivänä ymmärrä tätä hyökkäystä. Olin itse ottanut kyseisen kuvan koiranäyttelyssä, ihmisiä ei ollut tunnistettavissa ja koirakin seisoi edustavasti. Olisin kyllä silti poistanut kuvan nätimmälläkin pyynnöllä. Nuori Hanna säikähti rähjäystä toden teolla. 😅 Jos nuoria moititaan käytöstavattomiksi, niin kyllä ne aikuisetkin osaa varsinkin netissä. Kuvalupakyselyitä maailmalle lähettäessä joutui käyttämään englannin kieltä. Mie esimerkiksi päädyin vaihtamaan erään pohjoisamerikkalaisen newfoundlandinkoirakasvattajan kanssa useammankin viestin koirista ihan vaan siksi, että molempia kiinnosti sama rotu. Hän lähetti jonain vuonna jopa joulukortin koiristaan minulle.

Virtuaaliharrastus myös kehitti ja ylläpiti kirjoitustaitoa ja mielikuvitusta. Virallisten nimien keksiminen virtuaalikoirille ja varsinkin pentueille oli hirmuhauskaa. Itse tykkäsin myös valtavasti pohtia tekstimuodossa virtuaalisia kasvatusperiaatteitani ja minun virtuaalikenneleilläni oli usein myös pitkät kuvaukset kennelin ympäristöstä ja rakennuksista valokuvineen. Omat virtuaalikennelini tuppasivat sijaitsemaan rannikolla vanhassa majakassa. 😁 Kirjoittelinpa jossain vaiheessa myös yleisesti blogia virtuaalikoiramaailmasta. Tosin omien harrastusvuosieni loppupuolella kaikenlaisten tekstien määrä varsinkin virtuaalikenneleissä valitettavasti romahti, kun toiminta keskittyi koirien kilpailuttamiseen ja pennuttamiseen. Tallipuolella sen sijaan arvostettiin ainakin silloin vielä pitkiä luonnekuvauksia ja esimerkiksi valmennuspäiväkirjoja.

Ainakin virtuaalikoiraharrastajien ydin oli melko tiivis joukko. Meillä oli oma keskustelupalstamme, jossa puitiin sekä virtuaalimaailman että reaalimaailman tapahtumia. Osa meistä haaveili vielä omasta koirasta, joku ei voinut ottaa koiraa ollenkaan allergian vuoksi ja toisilla oli nelijalkaisia oikeassa elämässä useampia. Opin todella paljon koirista nimenomaan kanssaharrastajilta, jotka keskusteluissa pistivät kyseenalaistamaan omia käsityksiä ja etsimään lisää tietoa. Perinteinen johtajuusajattelu vaihtui koiria käsittelevän tieteellisen materiaalin kahlaamiseen. Selvisi, että näkyvästi esillä oleva Pedigree ei olekaan parasta ruokaa koirille. Pisti miettimään, etteivät lyttykuono tai ruttuinen nahka ole ehkä sittenkään kovin suloisia ominaisuuksia koiralla. Jokusen kanssaharrastajan olen vuosien varrella päässyt tapaamaan kasvotustenkin. Virtuaalikoirailijoiden miitti Messarin yhteydessä oli aikoinaan varsin perinteinen tapahtuma, joskin itse en tainnut koskaan osallistua. Jonkun luona on tullut joskus istuttua iltaa ja koiratreffeillä on käyty muutamaankin otteeseen. Noilta ajoilta jääneitä tuttuja pyörii edelleen somessani paljon.

Tänä päivänä virtuaalieläinharrastus sinnittelee käsittääkseni aika pienellä joukolla. Jo minun aikanani näkyi selvästi se, että harrastajat alkoivat ikääntyä eikä uusia harrastajia enää tullut samaan tahtiin. Mitä olen oman ikäluokkani eläinihmisten kanssa keskustellut, niin monet ovat tietoisia takavuosien virtuaalieläinharrastuksesta ja yllättävän moni on sitä jossain vaiheessa myös kokeillut. Kyseessä oli selvästi aikansa ilmiö, joka alkaa vissiin olla vähän liian vanhanaikainen ja vaivalloinen tämän päivän maailmassa. Oli mielenkiintoista saada seurata tämän harrastuksen kehityskaarta sieltä Expage-hoitoloista sittemmin huippuunsa hiottuihin virtuaalimaailman kattojärjestöihin asti. Omista koiristani ottamiani kuvia olisin tänä päivänä valmis luovuttamaan virtuaalikoirien käyttöön, jos niitä joku kysyisi. Tosin sillä edellytyksellä, että lupa tosiaan kysyttäisiin ja kuvien yhteyteen olisi merkittävä selvästi paitsi minun nimeni myös tieto siitä, että kyseessä on kyseessä on virtuaalikoira eivätkä teksteissä esitetyt tiedot liity mitenkään kuvissa esiintyvään oikeaan koiraan – viimeksi mainittu kahdella kielellä.

Linkkejä virtuaalimaailmaan

Virtuaalinen eläintenhoito – Wikipedia-artikkeli virtuaaliharrastuksesta
Virtual Fédération Cynologique International (VFCI) – virtuaalikoiramaailman kattojärjestö
Virtuaalimaailman Kennelliitto (vMKL) – toinen virtuaalikoiramaailman kattojärjestö
Virtuaalinen Ratsastajainliitto (VRL) – virtuaalihevosmaailman kattojärjestö
Käräytys – virtuaaliharrastajien kokoama tietopaketti tekijänoikeuksista

Sehän meni kuin Strömsössä (not 🤦🏼‍♀️)

Blogin uusi elämä lähtikin vahvasti käyntiin: viiden blogimerkinnän jälkeen puolentoista kuukauden tauko. 😅 Nooh, puolustaudun kahdella työllä ja kolmen eri alan valintakokeilla, joista tehtiin vielä kaksivaiheisia koronan vuoksi. Nyt alkaa kuitenkin tilanne vihdoin tasoittua, kun valintakokeet ovat kaukana takana ja päädyin vaihtamaan kakkostyöni tuntisopimuksesta puitesopimukseksi, sillä työvuorojen yhteensovittaminen osoittautui näin pandemia-aikana vielä tavanomaistakin vaikeammaksi. Ehtiipähän kesällä levätä ja tehdä toisaalta vähän muutakin kuin töitä. Tosin, säännöllisistä vepetreeneistä jouduin valitettavasti tänä kesänä luopumaan haastavien aikataulujen vuoksi. Syksyllä kutsuvatkin sitten farmaseutin opinnot Helsingin yliopistossa.

Koirien alkukesä on mennyt uiskennellessa ja retkeillessä. Vaikka säännölliset vepetreenit jäävätkin tältä kesältä väliin, pääsimme osallistumaan Katja Kuuselan vetämään vepekokeiluun/-treeniäivään Nuuksiossa toukokuun lopussa. Muikun kanssa isoimmat haasteet alkavat selvästi olla takanapäin, sillä Kuusela totesi, että tässä on koira, joka pystyy vepessä työskentelemään haastavissakin oloissa niin fysiikkansa kuin pääkoppansakin puolesta. 😍 Jiippi syttyi myös todella kivasti alkuihmettelyn jälkeen. Se tekee töitä selvästi reippaammin kuin Muikku samassa iässä ja samalla treenimäärällä, joten ainakin itse olen erittäin toiveikas sen suhteen. Toivotaan vaan, että ensi kesänä olisi taas paremmat mahdollisuudet treenata kunnolla vepeä… Muikun kanssa oli tarkoitus kokeilla SOVEa tällä kaudella, mutta se taitaa jäädä nyt sekä säännöllisten treenien että kokeiden puutteen vuoksi.

Alkukesän vepe- ja rallytokosuunnitelmien kaaduttua koronaan suunnittelin Muikulle luonnetestiä nyt, kun niitä on saanut järjestää. Se suunnitelma vaan kaatui nyt sitten terveysasioihin. Alkaa tuntua aika turhauttavalta edes yrittää kisakentille, kun jatkuvasti nousee jokin seinä eteen… 🙄 Löysin nimittäin Muikulta juhannuksena halkaisijaltaan reilun sentin kokoisen patin etujalkojen välistä. Kävimme heti seuraavana maanantaina näyttämässä sitä eläinlääkärille, joka totesi patin olevan maitorauhaskudoksen liepeillä. Patti ei kuitenkaan tunnu tyypilliseltä nisäkasvaimelta, mutta on toisaalta rasvapatiksi poikkeuksellisen tiiviisti paikoillaan. Ohutneulanäytteistä ei löytynyt soluja, joten rasvapatti ja tulehdusreaktio ovat siten ilmeisesti poissuljettuja vaihtoehtoja. Eläinlääkäri epäili patin olevan sidekudosalkuperää, mutta sen laadusta ei pysty sanomaan yhtään mitään ilman koepalaa. Patti poistetaan ensi torstaina ja se lähtee kokonaisena patologille.

Jiipin suhteen ei ole toistaiseksi suurempia uutisia. Sen kanssa ollaan jatkettu hissukseen erilaisia metsästyskoulutusjuttuja itsenäisesti. Oltiin menossa nyt heinäkuussa brittiläisten Helen Phillipsin ja Jules Morganin (Gundog Training Academy) oppiin Lepsämään Nurmijärvelle, mutta tämä koulutus siirtyi koronan vuoksi kesälle 2021. Olen erittäin utelias näiden kouluttajien suhteen, joten pidin koirakkopaikkamme varattuna ja tämä koulutus on nyt sitten aikatauluissa vuoden päästä. MH-luonnekuvaus olisi suunnitelmissa loppukesälle tai alkusyksylle, mutta saa nähdä löytyykö järkevältä etäisyydeltä tilaisuutta, johon myös mahtuisimme mukaan. Tunkua kuvauksiin nimittäin tulee varmaan olemaan, kunhan noita saa taas järjestää…

Työt ja valintakokeet vähän rajoittivat loppukevään ja alkukesän retkeilyä, mutta ehdimme koirien kanssa piipahtaa muun muassa Vaakkoissa, Ramsinniemellä ja eilen Kruunuvuorenrannassa. Retkihaasteeseen on kertynyt retkiä nyt 13 kappaletta – olisi kyllä kesän aikana kirittävää määrässä. Uiminen jää nyt joksikin aikaa vähemmälle sinilevien vuoksi, mutta saimme vastikään purjeveneen vesille ja perheen kanssa oli puhetta, että jos piipahtaisi sillä esimerkiksi Isosaaressa. Lisäksi haaveilen, että kesän aikana pääsisi käymään vaikkapa Sipoonkorvessa taikka vielä mieluummin ehkä Torronsuolla tai Liesjärvellä. Vallisaari ja Kuninkaansaari ovat varmasti jossain vaiheessa ohjelmassa JT-Linen saarihyppelyn merkeissä. Vartiosaari ja Kaunissaari houkuttaisivat nekin. 😅 Turun Forum Marinumissakin pitäisi piipahtaa (ilman koiria tosin), sillä siellä pyörii Lemmikit laineilla -niminen näyttely – onpa kyseinen museo muutenkin näkemättä.

Kuvausvälineistöön on luvassa pientä päivitystä kesän aikana, mutta siitä lisää myöhemmin. Suunnitelmissa olisi hankkia myös oma SUP-lauta loppukesästä sinilevätilanteen helpottaessa. Mitään isompia retkiä tuskin on sillä vielä tänä kesänä ohjelmassa, mutta jos pääsisi esimerkiksi Kattilajärvelle treenaamaan vähän laudan, retkeilytarvikkeiden ja molempien koirien kanssa. Kattilajärvi on kooltaan vieläpä aika sopiva aloittelijankin ympäri suppailtavaksi, joten siitä saisi yhden retken kätevästi lisää. Katsellaan, katsellaan…

Blogin puolelle on luultavasti ensi viikon aikana luvassa asiapitoisempi artikkeli. Aihe jääköön vielä arvoitukseksi, mutta oli kyllä itselle hyvin nostalginen ja tavallaan hauskakin artikkeli kirjoittaa.

MH-luonnekuvaus ensikertalaisen silmin

Jos olet halunnut kokeilla jotain ns. virallista koirajuttua, mutta rohkeus ei ihan vielä riitä koetella omia esiintymis- ja/tai koulutustaitoja, niin MH-luonnekuvaus voisi olla juuri sopiva testimuoto aloittaa. Suosittelen MH:ta lämpimästi myös kotikoirien omistajille! Tässä ei nimittäin testata koiran koulutustasoa ja ohjaajalta vaaditaan ainoastaan taitoa kuunnella korvat höröllä ja toteuttaa kuulemansa ohjeet. Ohjaajan tarvitsee lähinnä osata tönöttää aloillaan, ottaa muutamia askeleita ja tuijottaa vaikkapa haalaria – hurjan akrobaattista. MH:sta saat puolueettoman ja muiden MH-luonnekuvattujen koirien tuloksiin vertailukelpoisen arvion koirasi luonneominaisuuksista ja käyttäytymisestä ennalta määritellyissä tilanteissa. Mitä enemmän koirien luonteita kuvataan, sitä parempi käsitys saadaan rodulle tyypillisestä luonteesta ja esimerkiksi kehittämiskohdista testattavien ominaisuuksien osalta. Joidenkin rotujen parissa on laadittu ns. ihanneluonnekuva, johon oman koiransa tulosta voi verrata. Puolueettoman tahon tekemä vertailukelpoinen luonnekuvaus tarjoaa myös osaltaan materiaalia jalostusvalintoja tekeville.

”MH:n tarkoitus on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä ohjeen määrittelemissä tilanteissa. Kuvaustuloksia roduittain yhdistelemällä saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta. Yksittäisen koiran MH kuvaa näin koiran luonteenominaisuuksia sekä yksilönä että rodulle tyypilliseen ja ihanneluonnekuvaan verrattuina.” (Lainaus MH-luonnekuvauksen säännöistä)

Osallistumaan oikeutettuja ovat kaikki Kennelliiton tai muihin sen hyväksymiin koirarekistereihin merkityt, 18 kuukautta täyttäneet puhdasrotuiset koirat. Voimassa olevien rokotus-, tunnistusmerkintä- ja antidopingsääntöjen tulee toki myös täyttyä. Sairas koira tai juoksuinen narttu eivät saa osallistua. Narttu ei saa osallistua 30 vrk ennen synnytystä ja alle 75 vrk synnytyksen jälkeen. (Tiedot poimittu MH-luonnekuvauksen säännöistä 23.4.2020) Koiralla tulee olla kuvaustilanteessa ei-kuristava, sileä nahka- tai tekstiilipanta, jossa ei ole muovilukkoa. Koira ulkoilutetaan ennen vuoroaan siten, ettei se pääse tutustumaan avustajiin tai yleisöön. (Tiedot poimittu MH-luonnekuvauksen järjestämisohjeista 23.4.2020)

”MH-luonnekuvauksessa koira käy läpi kymmenen eri testiosiota, jossa kuvataan koiran 31 eri käyttäytymisreaktiota. Luonnekuvauksen aikana kaksi kuvaajaa tarkastelevat koiran luonteenominaisuuksia kuten leikkisyyttä, pelkoa, saalisviettiä ja sosiaalisuutta. Jokainen ärsytystilanne aloitetaan samalla tavalla kaikille koirille. Koiran osoittaessa vähäistä kiinnostusta tai se ei kiinnostu ollenkaan, ei osiota tehdä erilaiseksi tai kiinnostavammaksi koiran aktivoimiseksi. Koiran käsittely ja ärsytystilanteet ovat jokaiselle voimakkuudeltaan ja järjestelyiltään samanlaiset. Osiot päätetään siten, ettei siitä koidu koiralle uutta ärsytystilannetta. Ajalla on suuri merkitys koiran palautumiselle ja siksi eri toimenpiteet suoritetaan tietyin aikavälein. Koiralle annetaan palautumiseen riittävästi aikaa.” (Lainaus Kennelliiton sivuilta)

Olen itse ollut kertaalleen MH-luonnekuvauksessa, Muikun kanssa loppukesästä 2017. Tämä on siten tosiaankin keltanokan katsaus aiheeseen. Ehkä jonkinlainen kannustus kaltaisilleni käydä kokeilemassa oman koiran kanssa? 🤔 Muistan hermoilleeni etukäteen, että osaanko toimia kuvaustilanteessa oikein, mutta huoli oli sangen turha. Sääntöihin ja järjestämisohjeisiin kannattanee tutustua sen verran, että tietää suurpiirteisesti mistä on kyse ja osaa varata oikeanlaisen pannan mukaan. Lappuset on kuitenkin selattu nopeasti läpi eikä niitä ole missään nimessä tarpeen päntätä kannesta kanteen ulkoa. Kuvaustilanteessa riitti nimittäin se, että toteutti testiohjaajan (TO) antamia ohjeita robottimaisesti. Mitään sirkustemppuja ei tarvinnut todellakaan hallita eikä sooloilulle jätetty tilaa, sillä TO tuntui todellakin vääntävän ohjeita koko ajan rautalangasta askel askeleelta. Tämä ohjeistaminen kuuluukin olennaisena osana hänen tehtäviinsä. Ehdin myös ennen Muikun vuoroa katsella muutaman muun koiran MH-luonnekuvauksen alusta loppuun, sillä olimme paikalla hyvissä ajoin ennen omaa vuoroamme emmekä olleet ensimmäisten kuvattavien joukossa. Kuvauksia on tosiaan mahdollista katsella yleisön joukosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että yleisö ei voi tulla ja mennä vapaasti silloin, kun jollakin koiralla on kuvaus kesken.

MH-luonnekuvauksessa koira kohtaa tilanteita, joita ei välttämättä arjessa tule vastaan, ja tarkoitus on nähdä kyseiselle yksilölle luontainen tapa reagoida näihin tilanteisiin. Olin vuosia sitten yliopistolla kuuntelemassa kotieläintieteen erikoiskurssia koirista. Siellä kävi vierailevana luennoitsijana joku MH-luonnekuvausta Suomeen tuomassa ollut henkilö, jonka nimeä en valitettavasti enää saa päähäni. Hänen näkökulmansa oli, että koira kannattaisi käyttää MH-luonnekuvauksessa mahdollisimman nuorena, ennen kuin kokemukset ja koulutustausta ehtivät suuresti muokata sen maailmankuvaa. Näin ollen koiraltakaan ei kuvauksessa vaadita mitään erityisiä taitoja eikä MH:ta varten kuulu harjoitella. Koiran tulisi kuitenkin olla omistajansa hallinnassa siinä määrin, että sen saa pyydettäessä kytkettyä kahdessa minuutissa. Useampi MH:n osio nimittäin suoritetaan koira joko kokonaan irrallaan tai hihnan kiristyessä taluttimesta irti päästäen. Tässä kahden minuutin rajassa ei ole kyse mistään luoksetuloliikkeestä tai -tehtävästä. Koiran voi hakea esimerkiksi takaa-ajovieheeltä eikä kunniakierroksistakaan rokoteta mitään, kunhan koiran saa kytkettyä aikarajan sisällä eikä se haihdu horisonttiin tai rallattele viittä minuuttia täysin omia polkujaan.

En aio esitellä tässä koko kuvauksen tarkkoja suoritusohjeita, mutta käyn osa-alueet läpi pääpiirteittäin. Osa-alueet pyritään tosiaan toteuttamaan kaikille koirille samanlaisina vertailukelpoisuuden varmistamiseksi, mutta koiraa ei pakoteta esimerkiksi ottamaan kontaktia vieraaseen tai lähtemään tämän matkaan, jos se ei sitä vapaaehtoisesti tee.

Ensimmäinen osa-alue on nimeltään kontaktinotto ja siinä testataan ottaako koira kontaktia vieraaseen ihmiseen tai vastaako se vieraan ihmisen yritykseen ottaa kontaktia. Lisäksi testiohjaaja ottaa koiran hihnan itselleen ja yrittää houkutella koiran mukaan noin 10 metrin päähän koiranohjaajasta. Lopuksi kokeillaan vielä käsiteltävyyttä eli TO tunnustelee koiraa vähän samaan tapaan kuin näyttelytuomarikin kopeloi kehässä.

Seuraavana on vuorossa ensimmäinen leikki, jossa koiranohjaaja houkuttelee ensin koiraa leikkimään patukalla annettujen ohjeiden mukaisesti. Mie olen tottunut leikittämään koiria äänen kanssa, joten pieniä haasteita tuotti omalla kohdalla se, että ääntä ei saanut käyttää. Patukkaa heitellään koiranohjaajan ja testiohjaajan välillä, kunnes TO heittää sen kauemmaksi maahan. Tarkoitus on katsoa tarttuuko koira patukkaan ja jos tarttuu, niin koiranohjaajan tehtävä on houkutella koira patukan kanssa luokseen. Tämän jälkeen TO houkuttelee koiraa taisteluleikkiin. Muikkuhan ei ymmärtänyt tuon taivaallista ison patukan perään. Nykyään se leikkii ainakin mun kanssani innokkaasti taisteluleikkejä lelulla kuin lelulla, joten olisi mielenkiintoista päästä viemään tuo vielä luonnetestiin ja nähdä kuinka se on muuttunut MH-luonnekuvauksen ajoista.

Takaa-ajo ja tarttuminen -osiossa testataan nimensä mukaisesti sitä, lähteekö koira siksakkia pakenevan vieheen perään ja tarttuuko siihen. Tämä osio toistetaan kahteen otteeseen. Muikku ottaa spurtteja lintujen nostamiseksi, mutta tämä viehe ei ainakaan kuvaustilanteessa kiinnostanut sitä pätkän vertaa.

Aktiviteettitaso – ehkä kaikkein vaativin osio. Koiranohjaajan pitää seistä kolme minuuttia paikoillaan koira hihnan toisessa päässä. Koiralle ei anneta mitään käskyjä ja muistaakseni piti vielä tuijotella tyyliin taivastakin – ei ainakaan katsella koiraa. Koira joko asettuu aloilleen tai sitten hörveltää omiaan sen muutaman minuutin ajan. Kolme minuuttia tuntui muuten yllättävän pitkältä ajalta siinä tilanteessa. 😁

Etäleikityksessä outo, huppuun ja viittaan pukeutunut leikittäjä heiluu 40 metrin päässä koirakosta käyden välillä piilossa riisumassa viittansa. Muikku lähinnä tuijotti epäileväisesti mokomaa ilmestystä, vaikka leikittäjä hihkuikin sitä innokkaaseen sävyyn leikkimään kanssaan. Muikun reaktio ei kuitenkaan yllättänyt, sillä se on epäluuloinen uusia asioita kohtaan eikä ole kovin innokas leikkimään vieraiden ihmisten kanssa.

Yllätysosiossa koiran kanssa kävellään kohti maahan levitettyä haalaria. Kun koirakko on noin kolmen metrin päässä haalarista, se vedetään äkkiä ylös. Koiranohjaajan pitäisi muistaa haalarin ponnahtaessa toimia hetkeä aikaisemmin annettujen annettujen ohjeiden mukaisesti – voi olla yllättävän hankalaa, jos sattuu itsekin yllättymään haalarista. 😅 Tässä katsotaan taas koiran reaktio ja uskaltautuuko se katsomaan haalaria lähempää. Pienen palautumishetken jälkeen koiran kanssa kävellään ylhäällä roikkuvan haalarin ohi kahteen otteeseen, jotta nähdään miten koira ohittaa tuon yllättyksen aiheuttaneen asian.

Ääniherkkyyttä testatessa idea on pitkälti sama kuin haalarin kanssa, mutta haalarin tilalla on tässä osiossa rämisevä laite. Räminä alkaa koirakon ollessa laitteen kohdalla. Tässäkin koiranohjaajan pitäisi räminästä huolimatta muistaa toimia annettujen ohjeiden mukaan. Taas katsotaan koiran reaktio ja kokeillaan miten se kykenee ohittamaan laitteen hetken palautumisen jälkeen. Näiden ohitusten aikana ei tosiaan enää säikytellä uudella räminällä, vaan laite seisoo hiljaisena paikoillaan.

Aaveet-osio on ehkä kaikkein… Noh, erikoisin: Kaksi valkoiseen huppuun ja viittaan pukeutunutta avustajaa lähestyy uhkaavan hitaasti hiiviskellen koirakkoa. Ovat kuin Muumien Mörköjä konsanaan! Jälleen kerran seurataan koiran reaktioita oudossa tilanteessa. Täytyy kyllä sanoa, että ihan tasan tarkkaan ottaisin itsekin jalat alleni, jos täysin ymmärtämättömänä törmäisin tällaisiin kavereihin. Eli en pidä lainkaan hämmästyttävänä, että Muikku päätti poistua takavasemmalle yleisön luokse, kun emäntä näytti syöttävän itsensä möröille jäämällä tönöttämään tyhmänä paikoilleen. 🙈

Kaikkien näiden osioiden jälkeen leikitään vielä uudelleen koiran kanssa. Ideana on verrata tätä leikitystä kuvauksen ensimmäiseen leikkiin: jos koira on kovasti kuormittunut kuvauksen aikana, se ei todennäköisesti kykene leikkimään samalla tavoin kuin alussa. Noh, Muikku ei varsinaisesti leikkinyt kummassakaan leikissä, mutta tällä jälkimmäisellä kerralla yllätti osoittamalla enemmän kiinnostusta patukkaa kohtaan. Siitäkin huolimatta, että se oli kuitenkin selvästi kuormittunut kuvauksen aikana.

Vihoviimeisenä osiona on ampuminen, jonka koiranohjaaja voi jättää väliin niin halutessaan. Laukauksia on neljä, joista kaksi suoritetaan koiran leikkiessä oman ohjaajansa kanssa ja kaksi koiran ollessa passiivinen. Jos koira ei halua leikkiä, kaikki neljä laukasta ammutaan passiivisuuden aikana. Lopuksi houkutellaan vielä koiraa uudelleen leikkiin. Suurin yllätys Muikun kohdalla tuli ehkä siinä kuinka voimakkaasti reagoi ampumiseen. Ei paennut tai mitään, mutta tuli hyppimään epävarmana minua vasten tukea hakien. Se on kyllä reagoinut muutenkin äkkinäisiin ääniin, mutta MH:ssa reaktion voimakkuus johtui oletettavasti nimenomaan kuvaustilanteen kuormittavuudesta.

Kuvauksen päätteeksi koirakolle annetaan suulliset kommentit koiran reaktioista ja kirjallinen kuvauslomake, jonka tulokset tulevat näkyviin myös KoiraNet-jalostustietojärjestelmään. Vinkkinä, että kannattaa pyytää jotakuta yleisöstä videoimaan oman koirasi suoritukset ja ehkä tuo suullinen palautekin! Et nimittäin itse saa osioiden aikana kääntyillä tai katsella ympärillesi vapaasti, joten koira jää helposti näkökenttäsi ulkopuolelle. Muikku perääntyi useammassakin uhkaavassa/yllättävässä tilanteesssa taakseni, kun minun piti pitää katseeni haalarissa/räminälaitteessa/yms. Aaveiden kanssa tuo tosiaan päätti hakeutua yleisön luokse – taisi todeta, että hullusta emännästä ei ole nyt pelastamaan möröiltä. 😅 Koirasi kasvattaja saattaa olla kiinnostunut näkemään koiran reaktiot omin silmin ja video kertoo muutenkin enemmän kuin pelkät kirjalliset tulokset.

Osalle koirista koko MH-tapahtuma on lähinnä kuin huvipuistovierailu lapselle: pääsee leikkimään ja tapaamaan ihmisiä. Herkemmät taas kuormittuvat oudoista tilanteista siinä määrin, että koiraa kannattaa ehkä kävelyttää kuvauksen jälkeen jonkin aikaa sen palauttamiseksi. Muikku kuului näihin kuormittuneisiin herkkiksiin, mitä osasin vähän odottaakin. Meitä ohjeistettiin siksi tekemään jonkinmoinen kävelylenkki ennen kotimatkaa.

Suosittelen tosiaan MH-luonnekuvausta ja/tai luonnetestiä lämpimästi koiralle kuin koiralle. Kaikkein herkimpien yksilöiden kanssa kannattanee kuitenkin ehkä miettiä, että kestääkö koira kuormituksen vai jääkö sille todennäköisesti traumoja tilanteesta. Jokaisella meistä on toki omasta mielestään ja omien sanojensa mukaan maailman paras koira, mutta puolueeton tulkinta on aina puolueeton tulkinta. ”Ihana ja leppoisa kotikoira” voi esimerkiksi olla vieraassa paikassa ja oudoissa tilanteissa jotain aivan muuta kuin mitä se kotioloissa tai muissa tutuissa tilanteissa on. Yleensä omistajalla on toki jo jonkinlainen käsitys koiransa todennäköisistä reaktioista, mutta testaamalla näkee myös, että tuleeko yllätyksiä ja toisaalta osuuko oma näkemys koirasta yhtään yksiin koulutettujen MH-luonnekuvaajien tulkinnan kanssa. MH:ssa koiraa tarkkailee koko ajan kaksi kuvaajaa, jotka yhdessä laativat raportin koirasta.

Miulla olisi haaveena päästä toivottavasti vielä tänä kesänä Jiipin kanssa MH-luonnekuvaukseen ja Muikku taas olisi kiva saada luonnetestiin. Olin jo katsellut kummastakin testimuodosta kaksi mahdollista vaihtoehtoa, joihin yrittää mahtua mukaan, mutta sitten tuli korona. Saas nähdä miten tämä alkava kesä tästä nyt etenee. Terveys toki ennen kaikkea.