Katselin eilen nukkumaan mennessäni Youtubesta Sean Tuckerin Protect your Highlights: A lesson for Light and Life ja Embrace your Shadows: A lesson for Light and Life -videot. Niistä inspiroituneena pistin herätyksen klo 6:00, jotta ehdin ennen töihin lähtöä ulkoiluttaa kunnolla paitsi koiria myös kameraa. Tämä on ollut vähän tämän viikon teema, sillä päivitin kalustoni viime viikolla ja sormet syyhyävät jatkuvasti testailemaan uutta runkoa ja objektiiveja. Aamulla kameran kanssa hiekkaisella ulkoilutiellä maatessani ja siitä yltä päältä pölyn peitossa noustessani kävi kyllä mielessä, että on tämäkin harrastus. Vaan mitäpä sitä ei hyvän kuvan eteen tekisi. 😁 Aamiaispöydän ääressä kuvia käsitellessäni törmäsin Facebookissa päivitykseen, joka kertoi, että tänään 19.8. on Maailman valokuvauspäivä. Sehän sattui sopivasti.
Haluan kannustaa muitakin tarttumaan rohkeasti kameraan! Siihen ei tarvita huippuvehkeitä, vaan paras kamera on se, joka kulkee mukana. On siis käden ulottuvilla, kun eteen osuu jotain mielenkiintoista. Omalla kohdalla nälkä on kasvanut syödessä ja nappaan nykyään usein järkkärin reppuineen mukaan ihan koiralenkillekin, mutta useimmilla mukana kulkeva kamera on kännykän kamera. Se on oikein pätevä peli testailla erilaisia kuvakulmia ja sommitteluita sekä leikkiä valolla. Heittäydy! Itse viimeksi maanantaina heittäydyin nokkospuskaan – vahingossa kylläkin. Ihan niin extreme ei tarvitse olla, mutta laskeudu kyykkyyn, kurota taivaisiin, käy katsomassa mielenkiintoisia asioita lähempää, ota takapakkia ja mieti kuinka se muuttaa näkymää, tarkastele asioita eri suunnista jne. Yritä konkreettisten asioiden ja esineiden sijaan havainnoida valon ja varjojen leikkejä, värien kimaroita sekä muotoja, jotka johdattelevat katsetta johonkin suuntaan. Jos haluat opiskella esimerkiksi sommittelua, niin opiskele! Toisaalta, eikös säännöt ole usein tehty rikottaviksi? 😁 Älä pitäydy liian tiukasti kuvistunneilla opitussa kultaisessa leikkauksessa tai kolmanneksen säännössä, vaan repäise ja kokeile jotain ihan päinvastaista.
Muista myös, että tekniikka on vain toinen puoli valokuvausta. Myös sillä ”pelkällä” kännykkäkameralla voi kertoa kiinnostavia tarinoita. Pidän itse enemmän dokumentaarisista ja ympäristöllä leikkivistä valokuvista kuin vaikkapa teknisesti upeista potreteista, joissa ympäristö blurraantuu täysin. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja tyylinsä, jotka löytää kokeilemalla ja muiden kuvia katselemalla. Omastaan kannattaa myös pitää kiinni. 😜 Maailmaan mahtuu kyllä erilaisia tyylejä, vaikka itsellä olikin jossain vaiheessa päinvastainen fiilis. Annoin itseni harmistua siitä, että koiravalokuvauksessa dominoi yksi tyylisuunta voimakkaasti eikä se edusta omia mieltymyksiäni tai tyyliäni. Tämän suosiossa olevan tyylisuunnan kuvat ovat hienoja, sitä ei käy kieltäminen, mutta harmitti kuinka omasta mielestä oivaltavimmat otokset (olivat sitten omia tai muiden ottamia) eivät keränneet tykkäyksiä. Tämä yhdistettynä vielä pariin vähemmän ystävällissävyiseen keskusteluun siitä, millainen kuva on riittävän laadukas julkaistavaksi Koiravalokuvaus-ryhmässä, veivät hetkellisesti motivaation ja inspiraation. Teki hyvää erota kyseisestä ryhmästä, vaikka toisaalta olisi kiva katsella hienoja rekkukuvia ja antaa tykkäyksiä muille kaltaisilleni. Sittemmin olen todennut, että ihan sama (tosin edellä mainittuun ryhmään en ole palannut). Tykkään kokeilla uutta, mutta pidän silti tietyissä asioissa omasta tyylistäni kiinni. Haluaisin oppia kuvaamaan entistä enemmän dokumentaarisesti kuitenkin silti laatuun panostaen. Koirien kanssa keskenään liikkuminen vaan asettaa haasteita dokumentaarisuudelle – ts. kädet tuntuvat usein loppuvan kesken.
Tähän loppuun vielä kalustopäivityksestäni. Melkein 10 vuotta palvellut Nikon D5000 -runkoni pääsi tosiaan viime viikolla ansaitulle eläkkeelle. Seuraajaa arvoin kolmen mallin väliltä: Olen jo pitkään kaivannut runkoa, joka taipuisi paremmin toimintakuvaukseen. Se olisi Nikon D500:n ominta alaa, mutta toisaalta kyseessä on croppikennoinen runko ja ajatus ensimmäisestä omasta täyskennoisesta oli alkanut houkuttaa. Nikon D850 on tällä hetkellä monien mielestä markkinoiden ja jopa koko digiaikakauden paras runko. Siinä olisivat yhdistyneet erinomainen tarkennusjärjestelmä ja täyskenno, mutta totesin megapikseleitä, kokoa ja hintaa olevan vähän turhan paljon omaan käyttööni. Näinpä päädyin lopulta hieman jo vanhempaan, mutta silti edelleen hyvin kehuttuun malliin eli täyskennoiseen Nikon D750:een. Tämä ei ole äksönkuvauksessa ihan yhtä terävä peli kuin kaksi edellä mainittua, mutta pesee kuitenkin edellisen runkoni mennen tullen. Sitä paitsi suurin osa kuvistani on ollut ja tulee jatkossakin olemaan pönötyksiä luonnossa olosuhteiden pakosta (valokuvaukseen sopivien irtipitopaikkojen rajallisuus), mikä taas puhui täyskennoisen puolesta.
Täyskennon myötä oli tarpeen päivittää myös linssivalikoimaa, mikä tosin oli jo muutoinkin mielessä. Kaipasin valovoimaista zoomia ja toisaalta myös laajempaa kulmaa kuin 35 mm croppikennon nokalla, jotta pääsisin napsimaan myös maisemakuvia välillä. Valinta ei lopulta ollut vaikea, vaan sieltä kotiutui kaksi linssiä, AF-S NIKKOR 24-70mm f/2.8E ED VR ja AF-S NIKKOR 70-200mm f/2.8E FL ED VR, joilla varmasti pärjää hyvin pitkälle. Pääsi vaan yllättämään näiden koko. 70-200-millisen tiesinkin isoksi, mutta pienempikin on yllättävän kookas. Pidempää putkea en ole ehtinyt vielä testata, mutta lyhyemmän piirto on jo tehnyt vaikutuksen. 😍 Ihanaa myös, ettei tarvitse enää hylätä vähintään 2/3 kuvista pieleen menneen tarkennuksen vuoksi. En tiedä vetiko vanha runko vai 35-millinen objektiivi viimeisiään, mutta tarkennuksen kanssa alkoi olla koko ajan enenevissä määrin ongelmia. Täytyypä testata tuota 35 mm:n objektiivia tähän uuteen runkoon. Kyseessä on croppirunkoihin tarkoitettu DX-malli, mutta ne käyvät myös täyskennoihin.
Lisäksi hankin jo aiemmin kesällä vedenpitävän ja iskunkestävän Olympus Tough TG-6 -pokkarin, joka tallentaa RAW-tiedostoja. Hankinta pohjusti järkkäripäivitystä. Olen nimittäin kahlannut vähän turhankin rohkeasti vanhan järkkärini kanssa pitkin rantoja puhtaasti onneeni luottaen onneeni. Onni on ollut matkassa, mutten uskalla tai haluakaan ottaa samanlaisia riskejä tämän uuden rungon ja objektiivien kanssa. Vesillä ja veden äärellä tulee kuitenkin liikuttua paljon, joten piti sitten saada niihin olosuhteisiin sopiva väline. GoPro mulla jo olikin ja se on saanut nyt uuden elämän tuliterän akun ja muutaman lisävarusteen myötä, mutta videokuvaus on enemmän tuon heiniä. Tein viime viikolla kaupat kauan haikailemastani SUP-retkilaudasta, jonka pitäisi kotiutua ihan näinä päivinä. Sitten on varmasti luvassa taas valokuviin hieman erilaisia näkökulmia.
P.S. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Nikon D750 -rungolla ja AF-S NIKKOR 24-70mm f/2.8E ED VR -objektiivilla.
Ei kommentteja