Retkihaaste 2020: Mustavuori, Helsinki

Vuosaaressa sijaitseva Mustavuori on pääkaupunkiseudun arvokkain lehtoalue. Se kuuluukin yhdessä vieressä sijaitsevien Porvarinlahden lintuvesien kanssa Natura 2000 -alueisiin. Sini- ja valkovuokot värjäävät lehtometsän keväisin kukinnoillaan ja onnekkaimmat saattavat kuuleman bongata Mustavuorella harvinaisia keltavuokkojakin. Alueella sijaitsee myös ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoituksen raunioita ja muun muassa tykkiteitä. Me lähdimme Mustavuoreen lähinnä sinivuokkojen perässä. Olin kyllä tietoinen raunioista ja jossain takaraivossa kummitteli käsitys jonkinlaisesta luolastakin, mutta en siltikään osannut odottaa mitä tuleman piti.

Jätimme auton Itäväylän varressa sijaitsevalle Mustavuoren linnoitusalueen parkkipaikalle. Pieni parkkipaikka oli eilen lauantaina vähän ennen puoltapäivää kohtalaisen täynnä ja itse asiassa iltapäiväneljältä kotiin lähtiessämme vielä sitäkin täydempi. Olin varuilta tarkastanut, että Mustavuoren eteläpuolella on kaksi muuta parkkipaikkaa, yksi Kallvikintien varrella ja toinen Niinisaarentien varrella. Näistä kolmesta parkkipaikasta kuitenkin nimenomaan linnoitusalueen parkkipaikka on lähimpänä sekä linnoitusaluetta että suojeltua lehtoaluetta. Mustavuori on tavoitettavissa hyvin myös julkisilla, mutta tässä koronatilanteessa ne eivät valitettavasti oikein tulleet kysymykseen.

Ensimmäisenä metsän puolella törmäsimme nimenomaan linnoituksen raunioihin. Niitä tuntui olevan kaikkialla minne sitten polkuja pitkin talsikin. Myönnän, olin erittäin haltioissani tästä löydöstä! Olisin voinut helposti käyttää koko päivän raunioita tutkien ja niissä kuljeskellen. Tosin, raunioissa lojui paikoin roskaa ja muuta roinaa siinä määrin, että sai hieman katsoa mistä koirien kanssa kulki. Raunioita oli kuitenkin tosiaan laajalti ja osa niistä täysin siistejäkin. Vaikka joitakin paikkoja joutui välttelemään, niin hyviä kuvausspotteja löytyi runsaasti.

Reissun jälkeen oli pakko hieman googletella, että mikä noiden raunioiden tarina oikein on. Kyseessä ovat tosiaan ensimmäisen maailmansodan aikaisen, Helsinkiä kehystäneen Krepost Sveaborg -linnoituksen jäänteet, tai siis pätkä niitä. Linnoituksella oli maalla useampia linnoitteita aina Westendistä Vuosaareen asti. Maarintama seuraili löyhästi Kehä I:stä ja meririntamaan kuului 37 tukikohtaa saaristossa pääkaupunkiseudun edustalla. Linnoituksen keskuspaikkana toimi Sveaborg eli Suomenlinna. Krepost Sveaborg rakennettiin puolustamaan venäläisiä saksalaisten hyökkäyksiltä, mutta se ei koskaan päässyt täyttämään virkaansa venäläisten vetäydyttyä Helsingistä vuonna 1918. I maailmansodan jälkeen linnoituksesta purettiin kaikki purettavissa oleva käyttökelpoinen materiaali. Toisen maailmansodan lähestyessä luolastoihin kunnostettiin ammussorvaamoita, varastoja ja väestönsuojia. Sittemmin linnoitus on jäänyt suurelta osin teiden ja muun rakentamisen alle. Se liitettiin kuitenkin muinaismuistolain piiriin vuonna 1971 eli linnoituksen jäljellä olevien osien hävittäminen on kielletty ilman Museoviraston lupaa.

Ja sitten se luola, jonka olemassaolosta minulla oli jonkinlainen hämärä mielikuva. En yhtään tiennyt mistäpäin aluetta lähteä tätä etsimään, mutta se löytyikin helposti (ja sattumalta) alueen läpi kulkevan ulkoilutien viereltä, kun huomioni kiinnittyi kallioihin ja niillä kiipeileviin ihmisiin. Piti sitten itsekin käydä kurkkaamassa mikä ihmisiä noin kiinnostaa ja uteliaisuus palkittiin. Kallioiden alla avautui kunnioitettavan kokoinen luola, jossa oli kaksi suuaukkoa. Napsin koirista pari kuvaa toisella suuaukolla ja kävin tutkimassa luolaa sisältä käsin itsekseni, sillä en uskaltanut ottaa riskiä, että jompikumpi koirista olisi rikkonut itsensä pimeässä esimerkiksi lasinsiruihin. Varsinkaan juuri nyt emme kaipaa yhtäkään ylimääräistä haaveria. Luola oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Jälleen kerran täytyy todeta, että Helsinki kätkee sisäänsä toinen toistaan yllättävämpiä paikkoja.

Ai niin, kyllä me sinivuokkojakin lopulta löydettiin. 😁 Olin niin haltioitunut linnoituksesta, että koko lehdon etsiminen meinasi unohtua. Kun sitä lopulta lähdimme etsimään, meni hieman haeskeluksi. Telian ongelmien vuoksi en myöskään päässyt tarkastamaan sen tarkempaa sijaintia puhelimen kartasta. Vähän kiertelyä, niin kyllähän se sieltä sitten löytyi. Kuviin ei valitettavasti tallentunut kuin muutamia yksittäisiä sinivuokkoyksilöitä, mutta lehtoalueella niitä oli tosiaan runsaasti yhdessä valkovuokkojen kanssa. Jo lehto itsessäänkin oli näkemisen arvoinen ja nyt hieman harmittaa, että siellä tuli otettua kovin vähän kuvia eikä yhtäkään oikein julkaisukelpoista. Noh, eiköhän tuonne pääse palaamaan vielä joskus.

P.S. Mustavuoren vierestä löytyy muuten Vuosaarenhuippu, joka on kuin pieni pala keinotekoista tunturia Helsinkiin kiikutettuna – kannattaa käydä tutustumassa! Me ei nyt sinne eksytty, mutta käytiin viime kesänä huipulla ihailemassa auringonnousua. Voisin jossain vaiheessa kirjoitella siitäkin oman juttunsa. Oli nimittäin seikkailu matkata viimeisellä yöbussilla Vuosaareen ja odotella huipulla auringonnousua yli tunnin ajan ainoana seurana koirat ja paikalla pyörähtäneet mopopojat. 😁

Ei kommentteja

Kommentoi