MH-luonnekuvaus ensikertalaisen silmin

Jos olet halunnut kokeilla jotain ns. virallista koirajuttua, mutta rohkeus ei ihan vielä riitä koetella omia esiintymis- ja/tai koulutustaitoja, niin MH-luonnekuvaus voisi olla juuri sopiva testimuoto aloittaa. Suosittelen MH:ta lämpimästi myös kotikoirien omistajille! Tässä ei nimittäin testata koiran koulutustasoa ja ohjaajalta vaaditaan ainoastaan taitoa kuunnella korvat höröllä ja toteuttaa kuulemansa ohjeet. Ohjaajan tarvitsee lähinnä osata tönöttää aloillaan, ottaa muutamia askeleita ja tuijottaa vaikkapa haalaria – hurjan akrobaattista. MH:sta saat puolueettoman ja muiden MH-luonnekuvattujen koirien tuloksiin vertailukelpoisen arvion koirasi luonneominaisuuksista ja käyttäytymisestä ennalta määritellyissä tilanteissa. Mitä enemmän koirien luonteita kuvataan, sitä parempi käsitys saadaan rodulle tyypillisestä luonteesta ja esimerkiksi kehittämiskohdista testattavien ominaisuuksien osalta. Joidenkin rotujen parissa on laadittu ns. ihanneluonnekuva, johon oman koiransa tulosta voi verrata. Puolueettoman tahon tekemä vertailukelpoinen luonnekuvaus tarjoaa myös osaltaan materiaalia jalostusvalintoja tekeville.

”MH:n tarkoitus on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä ohjeen määrittelemissä tilanteissa. Kuvaustuloksia roduittain yhdistelemällä saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta. Yksittäisen koiran MH kuvaa näin koiran luonteenominaisuuksia sekä yksilönä että rodulle tyypilliseen ja ihanneluonnekuvaan verrattuina.” (Lainaus MH-luonnekuvauksen säännöistä)

Osallistumaan oikeutettuja ovat kaikki Kennelliiton tai muihin sen hyväksymiin koirarekistereihin merkityt, 18 kuukautta täyttäneet puhdasrotuiset koirat. Voimassa olevien rokotus-, tunnistusmerkintä- ja antidopingsääntöjen tulee toki myös täyttyä. Sairas koira tai juoksuinen narttu eivät saa osallistua. Narttu ei saa osallistua 30 vrk ennen synnytystä ja alle 75 vrk synnytyksen jälkeen. (Tiedot poimittu MH-luonnekuvauksen säännöistä 23.4.2020) Koiralla tulee olla kuvaustilanteessa ei-kuristava, sileä nahka- tai tekstiilipanta, jossa ei ole muovilukkoa. Koira ulkoilutetaan ennen vuoroaan siten, ettei se pääse tutustumaan avustajiin tai yleisöön. (Tiedot poimittu MH-luonnekuvauksen järjestämisohjeista 23.4.2020)

”MH-luonnekuvauksessa koira käy läpi kymmenen eri testiosiota, jossa kuvataan koiran 31 eri käyttäytymisreaktiota. Luonnekuvauksen aikana kaksi kuvaajaa tarkastelevat koiran luonteenominaisuuksia kuten leikkisyyttä, pelkoa, saalisviettiä ja sosiaalisuutta. Jokainen ärsytystilanne aloitetaan samalla tavalla kaikille koirille. Koiran osoittaessa vähäistä kiinnostusta tai se ei kiinnostu ollenkaan, ei osiota tehdä erilaiseksi tai kiinnostavammaksi koiran aktivoimiseksi. Koiran käsittely ja ärsytystilanteet ovat jokaiselle voimakkuudeltaan ja järjestelyiltään samanlaiset. Osiot päätetään siten, ettei siitä koidu koiralle uutta ärsytystilannetta. Ajalla on suuri merkitys koiran palautumiselle ja siksi eri toimenpiteet suoritetaan tietyin aikavälein. Koiralle annetaan palautumiseen riittävästi aikaa.” (Lainaus Kennelliiton sivuilta)

Olen itse ollut kertaalleen MH-luonnekuvauksessa, Muikun kanssa loppukesästä 2017. Tämä on siten tosiaankin keltanokan katsaus aiheeseen. Ehkä jonkinlainen kannustus kaltaisilleni käydä kokeilemassa oman koiran kanssa? 🤔 Muistan hermoilleeni etukäteen, että osaanko toimia kuvaustilanteessa oikein, mutta huoli oli sangen turha. Sääntöihin ja järjestämisohjeisiin kannattanee tutustua sen verran, että tietää suurpiirteisesti mistä on kyse ja osaa varata oikeanlaisen pannan mukaan. Lappuset on kuitenkin selattu nopeasti läpi eikä niitä ole missään nimessä tarpeen päntätä kannesta kanteen ulkoa. Kuvaustilanteessa riitti nimittäin se, että toteutti testiohjaajan (TO) antamia ohjeita robottimaisesti. Mitään sirkustemppuja ei tarvinnut todellakaan hallita eikä sooloilulle jätetty tilaa, sillä TO tuntui todellakin vääntävän ohjeita koko ajan rautalangasta askel askeleelta. Tämä ohjeistaminen kuuluukin olennaisena osana hänen tehtäviinsä. Ehdin myös ennen Muikun vuoroa katsella muutaman muun koiran MH-luonnekuvauksen alusta loppuun, sillä olimme paikalla hyvissä ajoin ennen omaa vuoroamme emmekä olleet ensimmäisten kuvattavien joukossa. Kuvauksia on tosiaan mahdollista katsella yleisön joukosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että yleisö ei voi tulla ja mennä vapaasti silloin, kun jollakin koiralla on kuvaus kesken.

MH-luonnekuvauksessa koira kohtaa tilanteita, joita ei välttämättä arjessa tule vastaan, ja tarkoitus on nähdä kyseiselle yksilölle luontainen tapa reagoida näihin tilanteisiin. Olin vuosia sitten yliopistolla kuuntelemassa kotieläintieteen erikoiskurssia koirista. Siellä kävi vierailevana luennoitsijana joku MH-luonnekuvausta Suomeen tuomassa ollut henkilö, jonka nimeä en valitettavasti enää saa päähäni. Hänen näkökulmansa oli, että koira kannattaisi käyttää MH-luonnekuvauksessa mahdollisimman nuorena, ennen kuin kokemukset ja koulutustausta ehtivät suuresti muokata sen maailmankuvaa. Näin ollen koiraltakaan ei kuvauksessa vaadita mitään erityisiä taitoja eikä MH:ta varten kuulu harjoitella. Koiran tulisi kuitenkin olla omistajansa hallinnassa siinä määrin, että sen saa pyydettäessä kytkettyä kahdessa minuutissa. Useampi MH:n osio nimittäin suoritetaan koira joko kokonaan irrallaan tai hihnan kiristyessä taluttimesta irti päästäen. Tässä kahden minuutin rajassa ei ole kyse mistään luoksetuloliikkeestä tai -tehtävästä. Koiran voi hakea esimerkiksi takaa-ajovieheeltä eikä kunniakierroksistakaan rokoteta mitään, kunhan koiran saa kytkettyä aikarajan sisällä eikä se haihdu horisonttiin tai rallattele viittä minuuttia täysin omia polkujaan.

En aio esitellä tässä koko kuvauksen tarkkoja suoritusohjeita, mutta käyn osa-alueet läpi pääpiirteittäin. Osa-alueet pyritään tosiaan toteuttamaan kaikille koirille samanlaisina vertailukelpoisuuden varmistamiseksi, mutta koiraa ei pakoteta esimerkiksi ottamaan kontaktia vieraaseen tai lähtemään tämän matkaan, jos se ei sitä vapaaehtoisesti tee.

Ensimmäinen osa-alue on nimeltään kontaktinotto ja siinä testataan ottaako koira kontaktia vieraaseen ihmiseen tai vastaako se vieraan ihmisen yritykseen ottaa kontaktia. Lisäksi testiohjaaja ottaa koiran hihnan itselleen ja yrittää houkutella koiran mukaan noin 10 metrin päähän koiranohjaajasta. Lopuksi kokeillaan vielä käsiteltävyyttä eli TO tunnustelee koiraa vähän samaan tapaan kuin näyttelytuomarikin kopeloi kehässä.

Seuraavana on vuorossa ensimmäinen leikki, jossa koiranohjaaja houkuttelee ensin koiraa leikkimään patukalla annettujen ohjeiden mukaisesti. Mie olen tottunut leikittämään koiria äänen kanssa, joten pieniä haasteita tuotti omalla kohdalla se, että ääntä ei saanut käyttää. Patukkaa heitellään koiranohjaajan ja testiohjaajan välillä, kunnes TO heittää sen kauemmaksi maahan. Tarkoitus on katsoa tarttuuko koira patukkaan ja jos tarttuu, niin koiranohjaajan tehtävä on houkutella koira patukan kanssa luokseen. Tämän jälkeen TO houkuttelee koiraa taisteluleikkiin. Muikkuhan ei ymmärtänyt tuon taivaallista ison patukan perään. Nykyään se leikkii ainakin mun kanssani innokkaasti taisteluleikkejä lelulla kuin lelulla, joten olisi mielenkiintoista päästä viemään tuo vielä luonnetestiin ja nähdä kuinka se on muuttunut MH-luonnekuvauksen ajoista.

Takaa-ajo ja tarttuminen -osiossa testataan nimensä mukaisesti sitä, lähteekö koira siksakkia pakenevan vieheen perään ja tarttuuko siihen. Tämä osio toistetaan kahteen otteeseen. Muikku ottaa spurtteja lintujen nostamiseksi, mutta tämä viehe ei ainakaan kuvaustilanteessa kiinnostanut sitä pätkän vertaa.

Aktiviteettitaso – ehkä kaikkein vaativin osio. Koiranohjaajan pitää seistä kolme minuuttia paikoillaan koira hihnan toisessa päässä. Koiralle ei anneta mitään käskyjä ja muistaakseni piti vielä tuijotella tyyliin taivastakin – ei ainakaan katsella koiraa. Koira joko asettuu aloilleen tai sitten hörveltää omiaan sen muutaman minuutin ajan. Kolme minuuttia tuntui muuten yllättävän pitkältä ajalta siinä tilanteessa. 😁

Etäleikityksessä outo, huppuun ja viittaan pukeutunut leikittäjä heiluu 40 metrin päässä koirakosta käyden välillä piilossa riisumassa viittansa. Muikku lähinnä tuijotti epäileväisesti mokomaa ilmestystä, vaikka leikittäjä hihkuikin sitä innokkaaseen sävyyn leikkimään kanssaan. Muikun reaktio ei kuitenkaan yllättänyt, sillä se on epäluuloinen uusia asioita kohtaan eikä ole kovin innokas leikkimään vieraiden ihmisten kanssa.

Yllätysosiossa koiran kanssa kävellään kohti maahan levitettyä haalaria. Kun koirakko on noin kolmen metrin päässä haalarista, se vedetään äkkiä ylös. Koiranohjaajan pitäisi muistaa haalarin ponnahtaessa toimia hetkeä aikaisemmin annettujen annettujen ohjeiden mukaisesti – voi olla yllättävän hankalaa, jos sattuu itsekin yllättymään haalarista. 😅 Tässä katsotaan taas koiran reaktio ja uskaltautuuko se katsomaan haalaria lähempää. Pienen palautumishetken jälkeen koiran kanssa kävellään ylhäällä roikkuvan haalarin ohi kahteen otteeseen, jotta nähdään miten koira ohittaa tuon yllättyksen aiheuttaneen asian.

Ääniherkkyyttä testatessa idea on pitkälti sama kuin haalarin kanssa, mutta haalarin tilalla on tässä osiossa rämisevä laite. Räminä alkaa koirakon ollessa laitteen kohdalla. Tässäkin koiranohjaajan pitäisi räminästä huolimatta muistaa toimia annettujen ohjeiden mukaan. Taas katsotaan koiran reaktio ja kokeillaan miten se kykenee ohittamaan laitteen hetken palautumisen jälkeen. Näiden ohitusten aikana ei tosiaan enää säikytellä uudella räminällä, vaan laite seisoo hiljaisena paikoillaan.

Aaveet-osio on ehkä kaikkein… Noh, erikoisin: Kaksi valkoiseen huppuun ja viittaan pukeutunutta avustajaa lähestyy uhkaavan hitaasti hiiviskellen koirakkoa. Ovat kuin Muumien Mörköjä konsanaan! Jälleen kerran seurataan koiran reaktioita oudossa tilanteessa. Täytyy kyllä sanoa, että ihan tasan tarkkaan ottaisin itsekin jalat alleni, jos täysin ymmärtämättömänä törmäisin tällaisiin kavereihin. Eli en pidä lainkaan hämmästyttävänä, että Muikku päätti poistua takavasemmalle yleisön luokse, kun emäntä näytti syöttävän itsensä möröille jäämällä tönöttämään tyhmänä paikoilleen. 🙈

Kaikkien näiden osioiden jälkeen leikitään vielä uudelleen koiran kanssa. Ideana on verrata tätä leikitystä kuvauksen ensimmäiseen leikkiin: jos koira on kovasti kuormittunut kuvauksen aikana, se ei todennäköisesti kykene leikkimään samalla tavoin kuin alussa. Noh, Muikku ei varsinaisesti leikkinyt kummassakaan leikissä, mutta tällä jälkimmäisellä kerralla yllätti osoittamalla enemmän kiinnostusta patukkaa kohtaan. Siitäkin huolimatta, että se oli kuitenkin selvästi kuormittunut kuvauksen aikana.

Vihoviimeisenä osiona on ampuminen, jonka koiranohjaaja voi jättää väliin niin halutessaan. Laukauksia on neljä, joista kaksi suoritetaan koiran leikkiessä oman ohjaajansa kanssa ja kaksi koiran ollessa passiivinen. Jos koira ei halua leikkiä, kaikki neljä laukasta ammutaan passiivisuuden aikana. Lopuksi houkutellaan vielä koiraa uudelleen leikkiin. Suurin yllätys Muikun kohdalla tuli ehkä siinä kuinka voimakkaasti reagoi ampumiseen. Ei paennut tai mitään, mutta tuli hyppimään epävarmana minua vasten tukea hakien. Se on kyllä reagoinut muutenkin äkkinäisiin ääniin, mutta MH:ssa reaktion voimakkuus johtui oletettavasti nimenomaan kuvaustilanteen kuormittavuudesta.

Kuvauksen päätteeksi koirakolle annetaan suulliset kommentit koiran reaktioista ja kirjallinen kuvauslomake, jonka tulokset tulevat näkyviin myös KoiraNet-jalostustietojärjestelmään. Vinkkinä, että kannattaa pyytää jotakuta yleisöstä videoimaan oman koirasi suoritukset ja ehkä tuo suullinen palautekin! Et nimittäin itse saa osioiden aikana kääntyillä tai katsella ympärillesi vapaasti, joten koira jää helposti näkökenttäsi ulkopuolelle. Muikku perääntyi useammassakin uhkaavassa/yllättävässä tilanteesssa taakseni, kun minun piti pitää katseeni haalarissa/räminälaitteessa/yms. Aaveiden kanssa tuo tosiaan päätti hakeutua yleisön luokse – taisi todeta, että hullusta emännästä ei ole nyt pelastamaan möröiltä. 😅 Koirasi kasvattaja saattaa olla kiinnostunut näkemään koiran reaktiot omin silmin ja video kertoo muutenkin enemmän kuin pelkät kirjalliset tulokset.

Osalle koirista koko MH-tapahtuma on lähinnä kuin huvipuistovierailu lapselle: pääsee leikkimään ja tapaamaan ihmisiä. Herkemmät taas kuormittuvat oudoista tilanteista siinä määrin, että koiraa kannattaa ehkä kävelyttää kuvauksen jälkeen jonkin aikaa sen palauttamiseksi. Muikku kuului näihin kuormittuneisiin herkkiksiin, mitä osasin vähän odottaakin. Meitä ohjeistettiin siksi tekemään jonkinmoinen kävelylenkki ennen kotimatkaa.

Suosittelen tosiaan MH-luonnekuvausta ja/tai luonnetestiä lämpimästi koiralle kuin koiralle. Kaikkein herkimpien yksilöiden kanssa kannattanee kuitenkin ehkä miettiä, että kestääkö koira kuormituksen vai jääkö sille todennäköisesti traumoja tilanteesta. Jokaisella meistä on toki omasta mielestään ja omien sanojensa mukaan maailman paras koira, mutta puolueeton tulkinta on aina puolueeton tulkinta. ”Ihana ja leppoisa kotikoira” voi esimerkiksi olla vieraassa paikassa ja oudoissa tilanteissa jotain aivan muuta kuin mitä se kotioloissa tai muissa tutuissa tilanteissa on. Yleensä omistajalla on toki jo jonkinlainen käsitys koiransa todennäköisistä reaktioista, mutta testaamalla näkee myös, että tuleeko yllätyksiä ja toisaalta osuuko oma näkemys koirasta yhtään yksiin koulutettujen MH-luonnekuvaajien tulkinnan kanssa. MH:ssa koiraa tarkkailee koko ajan kaksi kuvaajaa, jotka yhdessä laativat raportin koirasta.

Miulla olisi haaveena päästä toivottavasti vielä tänä kesänä Jiipin kanssa MH-luonnekuvaukseen ja Muikku taas olisi kiva saada luonnetestiin. Olin jo katsellut kummastakin testimuodosta kaksi mahdollista vaihtoehtoa, joihin yrittää mahtua mukaan, mutta sitten tuli korona. Saas nähdä miten tämä alkava kesä tästä nyt etenee. Terveys toki ennen kaikkea.

Retkihaaste 2020: Mustavuori, Helsinki

Vuosaaressa sijaitseva Mustavuori on pääkaupunkiseudun arvokkain lehtoalue. Se kuuluukin yhdessä vieressä sijaitsevien Porvarinlahden lintuvesien kanssa Natura 2000 -alueisiin. Sini- ja valkovuokot värjäävät lehtometsän keväisin kukinnoillaan ja onnekkaimmat saattavat kuuleman bongata Mustavuorella harvinaisia keltavuokkojakin. Alueella sijaitsee myös ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoituksen raunioita ja muun muassa tykkiteitä. Me lähdimme Mustavuoreen lähinnä sinivuokkojen perässä. Olin kyllä tietoinen raunioista ja jossain takaraivossa kummitteli käsitys jonkinlaisesta luolastakin, mutta en siltikään osannut odottaa mitä tuleman piti.

Jätimme auton Itäväylän varressa sijaitsevalle Mustavuoren linnoitusalueen parkkipaikalle. Pieni parkkipaikka oli eilen lauantaina vähän ennen puoltapäivää kohtalaisen täynnä ja itse asiassa iltapäiväneljältä kotiin lähtiessämme vielä sitäkin täydempi. Olin varuilta tarkastanut, että Mustavuoren eteläpuolella on kaksi muuta parkkipaikkaa, yksi Kallvikintien varrella ja toinen Niinisaarentien varrella. Näistä kolmesta parkkipaikasta kuitenkin nimenomaan linnoitusalueen parkkipaikka on lähimpänä sekä linnoitusaluetta että suojeltua lehtoaluetta. Mustavuori on tavoitettavissa hyvin myös julkisilla, mutta tässä koronatilanteessa ne eivät valitettavasti oikein tulleet kysymykseen.

Ensimmäisenä metsän puolella törmäsimme nimenomaan linnoituksen raunioihin. Niitä tuntui olevan kaikkialla minne sitten polkuja pitkin talsikin. Myönnän, olin erittäin haltioissani tästä löydöstä! Olisin voinut helposti käyttää koko päivän raunioita tutkien ja niissä kuljeskellen. Tosin, raunioissa lojui paikoin roskaa ja muuta roinaa siinä määrin, että sai hieman katsoa mistä koirien kanssa kulki. Raunioita oli kuitenkin tosiaan laajalti ja osa niistä täysin siistejäkin. Vaikka joitakin paikkoja joutui välttelemään, niin hyviä kuvausspotteja löytyi runsaasti.

Reissun jälkeen oli pakko hieman googletella, että mikä noiden raunioiden tarina oikein on. Kyseessä ovat tosiaan ensimmäisen maailmansodan aikaisen, Helsinkiä kehystäneen Krepost Sveaborg -linnoituksen jäänteet, tai siis pätkä niitä. Linnoituksella oli maalla useampia linnoitteita aina Westendistä Vuosaareen asti. Maarintama seuraili löyhästi Kehä I:stä ja meririntamaan kuului 37 tukikohtaa saaristossa pääkaupunkiseudun edustalla. Linnoituksen keskuspaikkana toimi Sveaborg eli Suomenlinna. Krepost Sveaborg rakennettiin puolustamaan venäläisiä saksalaisten hyökkäyksiltä, mutta se ei koskaan päässyt täyttämään virkaansa venäläisten vetäydyttyä Helsingistä vuonna 1918. I maailmansodan jälkeen linnoituksesta purettiin kaikki purettavissa oleva käyttökelpoinen materiaali. Toisen maailmansodan lähestyessä luolastoihin kunnostettiin ammussorvaamoita, varastoja ja väestönsuojia. Sittemmin linnoitus on jäänyt suurelta osin teiden ja muun rakentamisen alle. Se liitettiin kuitenkin muinaismuistolain piiriin vuonna 1971 eli linnoituksen jäljellä olevien osien hävittäminen on kielletty ilman Museoviraston lupaa.

Ja sitten se luola, jonka olemassaolosta minulla oli jonkinlainen hämärä mielikuva. En yhtään tiennyt mistäpäin aluetta lähteä tätä etsimään, mutta se löytyikin helposti (ja sattumalta) alueen läpi kulkevan ulkoilutien viereltä, kun huomioni kiinnittyi kallioihin ja niillä kiipeileviin ihmisiin. Piti sitten itsekin käydä kurkkaamassa mikä ihmisiä noin kiinnostaa ja uteliaisuus palkittiin. Kallioiden alla avautui kunnioitettavan kokoinen luola, jossa oli kaksi suuaukkoa. Napsin koirista pari kuvaa toisella suuaukolla ja kävin tutkimassa luolaa sisältä käsin itsekseni, sillä en uskaltanut ottaa riskiä, että jompikumpi koirista olisi rikkonut itsensä pimeässä esimerkiksi lasinsiruihin. Varsinkaan juuri nyt emme kaipaa yhtäkään ylimääräistä haaveria. Luola oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Jälleen kerran täytyy todeta, että Helsinki kätkee sisäänsä toinen toistaan yllättävämpiä paikkoja.

Ai niin, kyllä me sinivuokkojakin lopulta löydettiin. 😁 Olin niin haltioitunut linnoituksesta, että koko lehdon etsiminen meinasi unohtua. Kun sitä lopulta lähdimme etsimään, meni hieman haeskeluksi. Telian ongelmien vuoksi en myöskään päässyt tarkastamaan sen tarkempaa sijaintia puhelimen kartasta. Vähän kiertelyä, niin kyllähän se sieltä sitten löytyi. Kuviin ei valitettavasti tallentunut kuin muutamia yksittäisiä sinivuokkoyksilöitä, mutta lehtoalueella niitä oli tosiaan runsaasti yhdessä valkovuokkojen kanssa. Jo lehto itsessäänkin oli näkemisen arvoinen ja nyt hieman harmittaa, että siellä tuli otettua kovin vähän kuvia eikä yhtäkään oikein julkaisukelpoista. Noh, eiköhän tuonne pääse palaamaan vielä joskus.

P.S. Mustavuoren vierestä löytyy muuten Vuosaarenhuippu, joka on kuin pieni pala keinotekoista tunturia Helsinkiin kiikutettuna – kannattaa käydä tutustumassa! Me ei nyt sinne eksytty, mutta käytiin viime kesänä huipulla ihailemassa auringonnousua. Voisin jossain vaiheessa kirjoitella siitäkin oman juttunsa. Oli nimittäin seikkailu matkata viimeisellä yöbussilla Vuosaareen ja odotella huipulla auringonnousua yli tunnin ajan ainoana seurana koirat ja paikalla pyörähtäneet mopopojat. 😁

Retkihaaste 2020: Hyypiänmäen lippaluola, Nurmijärvi

Hirrrrrrvittävä retkeilykuume. Tämä sosiaalinen eristäytyminen olisi otollista aikaa harrastaa kotiseuturetkeilyä, kun kotona oleilua ja luonnossa liikkumista lukuunottamatta melkein kaikki muu on kielletty tai vähintäänkin epäsuotavaa. Ainut vaan, että autottomalle retkeilymahdollisuudet ovat rajalliset, kun julkisilla ei paljon turhia reissuja tohdi tehdä. Kävelyetäisyydellä olevat kohteet alkavat olla näin kuusi viikkoa jatkuneen tilanteen jälkeen nähtyjä. Olen jo leikkinyt ajatuksella, että hankin pyörään peräkärryn ja lykkään koirat sinne reviiriä laajentaakseni. 😁 (Pyörän viereen en uskalla edes yhtä koiraa laittaa, sillä näen silmissäni citykanikevennyksen ja itseni sen seurauksena ojanpohjalla hiekkaa sylkemässä.) Lauantaina saan onneksi auton lainaan hakeakseni koirille 30 kg lihaa. Taidan venyttää laina-aikaa hieman, jotta pääsen katsastamaan yhden nippanappa kävelyetäisyyden ulkopuolella olevan retkikohteen. Sitä odotellessa hoidettakoon retkikuumetta valokuvilla ja kertomuksilla aiemmista retkikohteista.

Ajattelin esitellä retkihaasteemme kiinnostavimmat retket kronologisessa järjestyksessä. Kaikkia retkiä en tosiaan aio esitellä, sillä en pidä vaikkapa Puotilan pienvenesatamaa blogin lukijoille mielenkiintoisena kohteena ja muutamista retkistä ei puolestaan ole kunnollisia kuvia (vain video ja/tai kännykällä otettu kuva). Ensimmäisenä kiinnostavana kohteena esittelyvuoroon olisi päässyt Lammassaari. Kyseinen retki ei vaan mennyt niin kuin Strömssössä ja yksi olennainen kohde jäi siksi näkemättä. Yritimme nimittäin koirien kanssa Kuusiluotoon, mutta vettä oli niin paljon, että upposin pitkospuista huolimatta pohkeitani myöten Vanhankaupunginlahteen. Esittelen molemmat saaret mieluusti kerralla, joten toivotaan, että pääsisimme vierailemaan tuolla vielä ennen kuin lampaat jälleen muuttavat Kuusiluotoon. Saatte nyt sitten ensimmäisenä katsauksen Nurmijärvellä sijaitsevaan Hyypiänmäen lippaluolaan. Sangen kiehtova kohde sekin! En ollut itse nähnyt aiemmin mitään vastaavaa.

Hyypiänmäen lippaluola löytyy Nurmijärven Valkjärveltä. Luola on luultavasti helpoin löytää Hyypiänmäki-nimistä tietä tallaamalla. Ja nimenomaan tallaamalla. Valkjärventien ja Hyypiänmäen risteyksessä oleva kyltti nimittäin kertoo, että kyseiselle tielle ei ole moottoriajoneuvoilla asiaa ellei ole matkalla tontille – asutusta on jokusen talon verran eli kunnioitettakoon asukkaiden rauhaa. Järkevän parkkipaikan löytäminen osoittautui pieneksi haasteeksi, sillä Valkjärventie on puolestaan kohtalaisen kapea, mutta yllättävän liikennöity tie sijaintiin nähden. Autoliikennettä ei voi sanoa helsinkiläisittäin olevan paljon, mutta kyllä siinä kaara jokusen minuutin välein pyyhälsi ohi bussipysäkillä seistessä ja parkkipaikkaa puhelimen kartalta etsiessä. Karttaa koluamalla löytyi lopulta leveämpi kohta, mutta kävelymatkaa Hyypiänmäen risteykseen tuli jonkin verran.

Luolalle oli lopulta kohtalaisen helppo löytää, vaikka vielä kokemattomana retkeilijänä vähän seikkailinkin ylimääräisiä mutkia oikeaa polkua etsiessäni. Paluumatkalla tuli todettua, että Hyypiänmäki-nimiseltä tieltä pääsee helppoa polkua pitkin suoraan kukkulalle ja jyrkänteen yläreunaan. Valitettavasti en vaan enää muista polusta muuta kuin, että se lähti Hyypiänmäki-tieltä vasemmalle Valkjärventien suunnasta tultaessa. 😅 Suosittelen tarkastamaan kartasta jyrkänteen sijainnin, sillä luola sijaitsee jyrkänteessä! Kävelimme kuitenkin Hyypiänmäen (kukkulan, ei tien) harjannetta pitkin sen toiseen äärilaitaan ja kiersimme alakautta luolalle. Loppumatkasta tuli hieman rämmittyä polkujen ulkopuolella. Tiedä sitten olisiko ollut ihan polkukin tarjolla. Muutamasta muusta ulkoilijasta päätellen toisestakin suunnasta olisi ehkä perille päässyt, mutta harjanteelta pystyi kuikuilemaan kivasti viereiselle Valkjärvelle.

Hyypiänmäen lippaluola on Keski-Uudenmaan suurin luola. Kuten jo totesinkin, en ollut itse nähnyt vastaavaa aiemmin. Olen toivottoman huono arvioimaan metrejä silmämääräisesti, mutta väittäisin pituutta kertyvän useampia kymmeniä metrejä. Jossakin taisi olla maininta yli 50 metristä, kun googlettelin tietoa luolasta ennen siellä vierailua. Korkeutta luolalla on sen verran, että pisinkin ihminen mahtuu vaivatta seisomaan suurimmassa osassa luolaa. Lipan syvyys on puolestaan muutamia metrejä. Luola sijaitsee jyrkänteen alla vielä kuitenkin kohtalaisen korkealla rinteessä. Sen suojista avautuu erinomainen laajakuva edessä olevaan metsään ja ainakin lehdettömään aikaan myös heti metsän takana siintäville peltoaukeille. Peltoaukeilla käyskenteli vierailumme aikana kauriita, joita kumpikin koirista katseli kiinnostuneina kameralle patsastellessaan. Helpotti omaa hommaani kameran toisella puolella. 😁

Olemattomasta talvesta huolimatta luolan katossa komeili paikoin yllättävän suuri määrä jääpuikkoja. Varsin vaatimattomia ja jo sulamassa olevia sellaisia toki. Yksi puu myös näytti siltä kuin sen oksilla olisi kasvanut naavamaiseen tapaan jääpuikkoja. Harmi, etten saanut siitä kelvollista kuvaa. Ympärilleen katselu herätti ilman muuta ajatuksen, että kuinka kiehtova luola voisikaan olla kunnollisena talvena! Pistinkin paikan korvan taakse siltä varalta, jos vaikka ensi talvi olisi Etelä-Suomessa tavanomaisempi. Olin jostain lukenut, että luolasta tai sen lähistöltä löytyy talvisin jääputouksia. Nytkin löysimme hetken etsittyämme yhden pikkuruisen jääputouksen poikasen ja sain kuin sainkin rastittua retkihaasteesta kohdan ”Retki jääputoukselle”. En nimittäin uskaltanut jättää tätä kohtaa haasteesta loppuvuoden vastuulle. 😜

Olimme liikenteessä koronakaranteenin alkamista edeltäneenä lauantaina. Kyseessä oli muistaakseni ensimmäinen keliltään kohtalaisen mukava eli lähes sateeton päivä vähään aikaan. Väkeä tuli vastaan yllättävän paljon siihen nähden kuinka ”keskellä ei mitään” paikka on. Olisimmekohan kohdanneet kolme tai neljä muuta seuruetta. Hyypiänmäen lippaluola on kuitenkin ehdottomasti kohde, joka kannattaa tulla kurkkaamaan hieman kauempaakin! Läheltä löytyy myös Pirunkellari-niminen rakoluola. Se on hieman vaikeammin tavoitettavissa ja maastoltaan haastavakulkuinen, mutta hyväjalkaisten kannattaa ehdottomasti käydä kurkistamassa se samalla reissulla. Kirjoittelen Pirunkellarista jossain vaiheessa oman julkaisunsa, jottei tämä julkaisu veny kuvien vuoksi järjettömän pitkäksi.