Hei olen Hanna ja olin virtuaalikennelharrastaja

Ah, virtuaalikennel. Sana, joka herätti koiraihmisissä 2000-luvun alussa suuria tunteita eikä välttämättä niin positiivisessa mielessä. Monille kasvattajille se tarkoitti pahemman luokan pitkäkyntisiä: hevosten ja koirien valokuvia kähveltäviä pikkutyttöjä. Kuvien luvaton käyttö oli varsinkin virtuaalieläinharrastuksen alkuaikoina aito ja valitettava ilmiö, mitä ei missään nimessä käy kieltäminen. Toisaalta samaan aikaan virtuaaliharrastus antoi harrastajakunnalleen yllättävän paljon. Tässä yksi vuosia sitten lopettanut pitkän linjan virtuaalikoiraharrastaja, joka on halunnut avata tätä aihetta jo pidemmän aikaa.

Omasta virtuaalikoiraharrastuksestani sen verran, että olin toiminnassa mukana reilusti yli kymmenen vuoden ajan. Aloitin joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla vihkotalleilla ja -kenneleillä siirtyen varsin nopeasti hoitamaan virtuaalihevosia. Minulla oli useampia virtuaalikenneleitä, mutta vain kaksi pitkäaikaista sellaista: Meripelastajan landseerit ja newfoundlandinkoirat sekä Saintjohnin labradorinnoutajat. Alapuolella arkistojen kätköistä löytynyt kuva muistaakseni Saintjohnin ihan ensimmäisestä versiosta. Perustin aikoinaan virtuaalisen pelastuskoirayhdistyksen ja virtuaalisen hyötykoirajärjestön, ja olin vuosien varrella mukana pyörittämässä monia muitakin kilpailuyhdistyksiä, muun muassa vesipelastusta ja lintukoirakokeita. Lisäksi hahmottelin viimeisten vuosieni aikana virtuaalikoirille periytymisjärjestelmän, jonka kohtalosta en tosin ole ihan varma.

Virtuaalieläinharrastus sai alkunsa oletettavasti 90-luvun loppupuolella. Se oli aluksi pienten lasten harrastus, jossa rakennettiin tyypillisimmin virtuaalitalleja ja -kenneleitä erilaisille kotisivuilmaispalvelimille, esim. Expage.comiin. Alkuvaiheen virtuaalitallit ja -kennelit olivat hoitoloita, joiden kotisivuilla esiteltiin hoitolan eläimet ja kuvailtiin esimerkiksi hoitolan tiloja, ympäristöä sekä henkilökuntaa ja hoitajia. Hoitajaksi pystyi hakemaan kuka tahansa ja hoitajatoiminnalle oli jokaisella hoitolalla omat ohjeensa ja sääntönsä. Tyypillisesti eläimiä hoidettiin kirjoittamalla päiväkirjaa ja jokaisesta päiväkirjamerkinnästä sai jonkinlaisia krediittejä kehittyäkseen hoitajana. Kokeneemmilla hoitajilla oli enemmän oikeuksia: he saivat hoitotarinoissaan lähteä esimerkiksi maastoon hoitohevosellaan. Hevoset ja koirat olivat suosituimpia eläimiä, mutta löytyi myös mm. jyrsijöitä, kissoja ja erilaisia kuvitteellisiä eläimiä, kuten yksisarvisia ja lohikäärmeitä. Muistan omilta alkuajoiltani, että hoitajatoimintaa pyörittäviä virtuaalitalleja oli PALJON, mutta niin oli myös hoitajiksi haluaviakin. Vapaan hoitohevosen löytäminen ei ollut aina niin helppoa.

Tässä vaiheessa tarkennettakoon, että suomalaisessa virtuaaliharrastuksessa ei ole ollut missään vaiheessa kyse esimerkiksi FurryPawsin kaltaisesta tiettyyn peliin ja sen sääntöihin sidotusta toiminnasta. Virtuaalihoitoloiden sivut rakennettiin aluksi ilmaisille kotisivupalvelimille ja myöhemmin moni harrastaja hankki itselleen webhotellin verkkotunnuksineen. Minun webhotellini ja toinen verkkotunnukseni ovat itse asiassa peräisin virtuaaliharrastusajoiltani. Hoitolan sivut ja pitkälti koko harrastamisen sai räätälöidä omannäköisekseen. Jokainen asetti itse omat tavoitteensa ja harrasti omaan tahtiinsa. Jonkinlaisia ohjenuoria oli ja ne lisääntyivät harrastuksen kehittyessä, mutta kiveen hakatut säännöt eivät kuuluneet virtuaaliharrastukseen. Harrastuksessa ei myöskään voinut hävitä samalla tavalla kuin monissa peleissä. Toiminta perustui täysin mielikuvituksen käyttöön, mutta jos johonkin peliin täytyisi verrata, niin The Sims voisi olla ehkä lähin verrokki – ei tosin sama asia sekään.

Virtuaaliharrastus kehittyi nopeasti 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hoitajatoimintaa pyörittävät hoitolat alkoivat jäädä historiaan ja tilalle tulivat kasvatus- ja kilpailutoimintaan satsanneet virtuaalitallit ja -kennelit. Viimeistään tässä vaiheessa nousi myös kohu valokuvien luvattomasta käytöstä. Virtuaalieläimille lainailtiin siis kuvia oikeiden koira- ja hevoskasvattajien nettisivuilta lupaa kysymättä. Harrastajakunta koostui tässä vaiheessa noin 10-vuotiaista pikkutytöistä enkä ainakaan itse ollut edes kuullut tekijänoikeuksista aiemmin. Aika oli silloin toinen ja monelle aikuisellekin käsite tuntui olevan kohtalaisen vieras tuttavuus. Ilmiö oli erittäin valitettava niin oikeiden hevos- ja koiraihmisten kuin virtuaaliharrastajienkin kannalta. Kun tietoisuus tekijänoikeuksista kasvoi virtuaaliharrastajien keskuudessa, porukka alkoi ns. valvoa omiaan. Virtuaalikoiraharrastajat esimerkiksi perustivat Käräytyksen, jonka ”henkilökunta” kiersi virtuaalitallien ja -kenneleiden vieraskirjoissa ”käräyttämässä” luvattomia kuvia ja jakamassa tietoa tekijänoikeuksista. Uusia harrastajia opastettiin ahkerasti paitsi lupien kysymiseen myös luvallisten kuvien tekijänoikeuksien merkitsemiseen.

Virtuaaliharrastuksen kehittyessä jokainen eläin sai oman sivunsa, jossa esiteltiin tyypillisesti sen perustiedot (virallinen nimi, kutsumanimi, rotu, sukupuoli, kasvattaja jne.), luonne, sukutaulu, kilpailutulokset ja jälkikasvu. Eläinten kanssa alettiin kilpailla erilaisissa lajeissa. Virtuaalikoirille oli tarjolla oikeastaan kaikenlaista kilpailutoimintaa mitä nyt kuvitella voi ja enemmänkin: tokoa, agilitya, rallytokoa, pk-toimintaa, poliisikoiratoimintaa (huume-, räjähde- ja yleispoliisikoirat), pelastuskoiratoimintaa (pelastus- ja meripelastuskoirat), vepeä, hyötykoiratoimintaa (avustaja-, opas- ja kuulokoirat), ajokokeita, haukkukokeita, luolakoirakokeita, mejää, noutajien kokeita, spanielikokeita, kanakoirakokeita, paimennusta, ASCA-paimennusta, valjakkoajoa, vinttikoirakokeita, työkoirakokeita (petojahti, taakanveto, tuholaistorjunta ja voimanveto), laumanvartijakokeita, flyballia, koiratanssia, maastoesteitä ja koiraurheilua (canicroos, koirapyöräily ja koirahiihto). Harrastajat itse järjestivät kisoja toisilleen ja tulokset arvottiin arvontakoneilla. Ykköstulosten myötä koirat etenivät luokissa ja tavoitteena oli valionarvon saavuttaminen. Monien lajien liitot järjestivät vuosittain mestaruuskilpailuja omissa lajeissaan.

Virtuaalinäyttelyt olivat aivan oma lukunsa. Virtuaalinäyttelyiden tuomarit koulutettiin virtuaalisen FCI:n toimesta ja koirien arvostelu perustui valokuviin. Näyttelyitä varten koirille tarvittiinkin vähintään yksi hyvä rakennekuva, josta pystyi arvioimaan koiran rakennetta suhteessa rotumääritelmään, sillä koirat asetettiin paremmuusjärjestykseen tällä perusteella. Kun kuvien kopiointi omine lupineen ymmärrettiin luvattomaksi toiminnaksi, lupia rakennekuvien käyttöön alettiin kysellä esimerkiksi oikeilta kasvattajilta ja koiraihmiltä. Suomalaiset suhtautuivat asiaan varsin nihkeästi, joten moni kyseli kuvia ulkomaisilta kasvattajilta. Oman kokemukseni mukaan monet ulkomaiset kasvattajat olivat ensin hämmentyneitä ja sitten otettuja asiasta ja myönsivätkin lupia kuvien käyttöön. Kuvista oli kuitenkin kova kilpailu, sillä kahdella koiralla ei saanut olla samaa kuvaa samassa näyttelyssä. Moni virtuaaliharrastaja alkoi sen vuoksi itse valokuvata eläimiä oikeissa näyttelyissä, mikä sekin herätti närää kotimaisissa koira- ja hevospiireissä. Koiranäyttelyissä virtuaaliharrastajat eivät ehkä niin näkyneet, mutta hevosnäyttelyissä kävi kuuleman melkoinen vilske – itse en ole koskaan hevosnäyttelyssä ollut. Jossain vaiheessa tulivat kuvioihin mukaan myös piirretyt virtuaalieläimet, joille järjestettiin omat näyttelynsä. Muiden lajien mestaruuskilpailujen tavoin vuosittain järjestettiin myös eri maiden voittajanäyttelyitä ja Virtuaalinen vuoden näyttelykoira -kisassakin kävi kuhina.

Moni taisi hakea virtuaaliharrastuksesta kosketusta siihen, millaista oikeiden eläinten kasvattaminen voisi olla. Yhdistelmien suunnitteluun käytettiin aikaa ja eläimille haluttiin kerätä näyttöä niiden ominaisuuksista ennen ”astutuksia”. Virtuaalinen FCI antoi jalostussuosituksensa ja esimerkiksi terveyssyistä kiellettyjä väriyhdistelmiä ei tehty, vaikka virtuaalieläimistä kyse olikin. Jotkut harvat arpoivat eläimilleen terveystuloksia ja jos huono tuuri kävi, eläimen joutui jättämään jalostuskäytön ulkopuolelle. Varsinkin hevospuolella eläimiä menetettiin myös esimerkiksi laukkaurheiluonnettomuuksissa ja tallipaloissa. Jonkinlaisia periytymisjärjestelmiäkin tosiaan kehitettiin tuomaan kasvatustoimintaan lisää haastetta. Pienilukuisten rotujen kanssa joutui miettimään geenipooliasioita ja ”tuomaan” uutta verta ulkomailta – siis keksimään uusia eläimiä. Menestyneimpien virtuaalieläinten jälkikasvu oli halutumpaa kuin vähemmän menestyneiden. Niin sanotut pitkäsukuiset ja tasasukuiset eläimet olivat jossain vaiheessa arvostetumpia kuin lyhytsukuiset. Pitkäsukuisuus tarkoitti sitä, että eläimen taustalla oli useamman sukupolven verran ”oikeita” kisanneita ja tulosta niittäneitä virtuaalikoiria. Tasasukuisuudella taas tarkoitettiin sitä, että keksityt tuontikoirat eivät katkoneet pitkää sukutaulua, vaan sukutaulu oli mahdollisimman täynnä ”oikeita” virtuaalikoiria. Pennut ja varsat ”myytiin” kanssaharrastajille, jotka tosin joutuivat ensin vakuuttamaan myyjän tulevaisuudensuunnitelmilla.

Virtuaaliharrastuksen kehittyessä virtuaalitallien ja -kenneleiden sivut alkoivat muistuttaa entistä enemmän oikeiden tallien ja kenneleiden sivuja. Monet virtuaaliharrastajat olivat omatoimisesti kehittäneet taitojaan mitä tulee graafiseen suunnitteluun ja verkkosivujen rakentamiseen. Virtuaalieläinten sivuilla esiteltiin tietoja eläimistä ihan samaan tapaan kuin oikeat kasvattajat esittelivät tietoja omista eläimistään. Virtuaalieläimet rekisteröitiin keskusjärjestöihin luotuihin rekistereihin ja ne kävivät toisinaan myös laatuarvosteluissa, katselmuksissa tai jalostustarkastuksissa. Kaikki tämä johti toisinaan väärinkäsityksiin ja aiheutti lisää skismaa eläinihmisten ja virtuaaliharrastajien välillä. Virtuaaliharrastajien joukossa alettiin entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, että virtuaalitallin/-kennelin sivuilla tuli olla selvästi merkintä toiminnan virtuaalisuudesta. Samoin eläinten sivuilla tuli selvästi mainita, että kyse oli virtuaalisesta, keksitystä eläimestä. Moni jakoi tämän tiedon vähintään kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Lisäksi ainakin virtuaalikoiraharrastajien keskuudessa oltiin tarkkoja siitä, että virtuaalikenneleillä ei käytetty oikeilla kasvattajilla käytössä olevia kennelnimiä. Virtuaalikenneliä perustaessa varmistettiin Kennelliiton ja FCI:n listoilta, ettei suunniteltu nimi ollut käytössä kenelläkään reaalimaailmassa.

Virtuaaliharrastuksen kehitys tapahtui rinnakkain harrastajakunnan ikääntymisen kanssa. Uskallan väittää, että virtuaaliharrastukseni loppuaikoina harrastajien keski-ikä oli selvästi lähempänä 20 vuotta, kun aloittaessani se oli ollut lähempänä 10 vuotta. Kuten jo edellä totesinkin, virtuaaliharrastajien keskuudesta alkoi löytyä paljon taitoa mitä tulee verkkosivujen rakenteluun. Minäkin olin joskus kohtalaisissa määrin itseoppinut, mutta taidot ovat sittemmin ruostuneet ja olen pudonnut kehityksen kärryiltä. Erilaiset rekisterit, kilpailutoiminta yms. pyörivät aluksi täysin manuaalisesti käsivoimin, mutta harrastajien ikääntyessä mukaan tulivat erilaiset tietokannat, tai mikä sitten oikea termi onkaan, jotka helpottivat ylläpitäjien urakkaa. Uskallan väittää, että virtuaaliharrastus vaikutti useammallakin ihmisellä esimerkiksi ammatinvalintaan: tiedän, että harrastajia päätyi muun muassa tietotekniikan ja graafisen suunnittelun pariin.

Kuulun itse niiden ihmisten joukkoon, joiden valokuvaus- ja kuvankäsittelyharrastus alkoi virtuaalikenneleiden myötä. Adobe Photoshopin hankin aikoinaan suunnitellakseni grafiikkaa virtuaalikenneleilleni. Kuvasin jonkin verran myös näyttelyissä koiria virtuaaliharrastusta silmällä pitäen, mutta en lopulta käyttänyt kovinkaan paljon ottamiani kuvia virtuaalikoirillani. Tarkoitukseni oli aikoinaan siirtyä siihen, mutta sain heti kättelyssä yhdessä kuvassa esiintyneen koiran omistajan niskaani kuin yleisen syyttäjän. En oikein tänäkään päivänä ymmärrä tätä hyökkäystä. Olin itse ottanut kyseisen kuvan koiranäyttelyssä, ihmisiä ei ollut tunnistettavissa ja koirakin seisoi edustavasti. Olisin kyllä silti poistanut kuvan nätimmälläkin pyynnöllä. Nuori Hanna säikähti rähjäystä toden teolla. 😅 Jos nuoria moititaan käytöstavattomiksi, niin kyllä ne aikuisetkin osaa varsinkin netissä. Kuvalupakyselyitä maailmalle lähettäessä joutui käyttämään englannin kieltä. Mie esimerkiksi päädyin vaihtamaan erään pohjoisamerikkalaisen newfoundlandinkoirakasvattajan kanssa useammankin viestin koirista ihan vaan siksi, että molempia kiinnosti sama rotu. Hän lähetti jonain vuonna jopa joulukortin koiristaan minulle.

Virtuaaliharrastus myös kehitti ja ylläpiti kirjoitustaitoa ja mielikuvitusta. Virallisten nimien keksiminen virtuaalikoirille ja varsinkin pentueille oli hirmuhauskaa. Itse tykkäsin myös valtavasti pohtia tekstimuodossa virtuaalisia kasvatusperiaatteitani ja minun virtuaalikenneleilläni oli usein myös pitkät kuvaukset kennelin ympäristöstä ja rakennuksista valokuvineen. Omat virtuaalikennelini tuppasivat sijaitsemaan rannikolla vanhassa majakassa. 😁 Kirjoittelinpa jossain vaiheessa myös yleisesti blogia virtuaalikoiramaailmasta. Tosin omien harrastusvuosieni loppupuolella kaikenlaisten tekstien määrä varsinkin virtuaalikenneleissä valitettavasti romahti, kun toiminta keskittyi koirien kilpailuttamiseen ja pennuttamiseen. Tallipuolella sen sijaan arvostettiin ainakin silloin vielä pitkiä luonnekuvauksia ja esimerkiksi valmennuspäiväkirjoja.

Ainakin virtuaalikoiraharrastajien ydin oli melko tiivis joukko. Meillä oli oma keskustelupalstamme, jossa puitiin sekä virtuaalimaailman että reaalimaailman tapahtumia. Osa meistä haaveili vielä omasta koirasta, joku ei voinut ottaa koiraa ollenkaan allergian vuoksi ja toisilla oli nelijalkaisia oikeassa elämässä useampia. Opin todella paljon koirista nimenomaan kanssaharrastajilta, jotka keskusteluissa pistivät kyseenalaistamaan omia käsityksiä ja etsimään lisää tietoa. Perinteinen johtajuusajattelu vaihtui koiria käsittelevän tieteellisen materiaalin kahlaamiseen. Selvisi, että näkyvästi esillä oleva Pedigree ei olekaan parasta ruokaa koirille. Pisti miettimään, etteivät lyttykuono tai ruttuinen nahka ole ehkä sittenkään kovin suloisia ominaisuuksia koiralla. Jokusen kanssaharrastajan olen vuosien varrella päässyt tapaamaan kasvotustenkin. Virtuaalikoirailijoiden miitti Messarin yhteydessä oli aikoinaan varsin perinteinen tapahtuma, joskin itse en tainnut koskaan osallistua. Jonkun luona on tullut joskus istuttua iltaa ja koiratreffeillä on käyty muutamaankin otteeseen. Noilta ajoilta jääneitä tuttuja pyörii edelleen somessani paljon.

Tänä päivänä virtuaalieläinharrastus sinnittelee käsittääkseni aika pienellä joukolla. Jo minun aikanani näkyi selvästi se, että harrastajat alkoivat ikääntyä eikä uusia harrastajia enää tullut samaan tahtiin. Mitä olen oman ikäluokkani eläinihmisten kanssa keskustellut, niin monet ovat tietoisia takavuosien virtuaalieläinharrastuksesta ja yllättävän moni on sitä jossain vaiheessa myös kokeillut. Kyseessä oli selvästi aikansa ilmiö, joka alkaa vissiin olla vähän liian vanhanaikainen ja vaivalloinen tämän päivän maailmassa. Oli mielenkiintoista saada seurata tämän harrastuksen kehityskaarta sieltä Expage-hoitoloista sittemmin huippuunsa hiottuihin virtuaalimaailman kattojärjestöihin asti. Omista koiristani ottamiani kuvia olisin tänä päivänä valmis luovuttamaan virtuaalikoirien käyttöön, jos niitä joku kysyisi. Tosin sillä edellytyksellä, että lupa tosiaan kysyttäisiin ja kuvien yhteyteen olisi merkittävä selvästi paitsi minun nimeni myös tieto siitä, että kyseessä on kyseessä on virtuaalikoira eivätkä teksteissä esitetyt tiedot liity mitenkään kuvissa esiintyvään oikeaan koiraan – viimeksi mainittu kahdella kielellä.

Linkkejä virtuaalimaailmaan

Virtuaalinen eläintenhoito – Wikipedia-artikkeli virtuaaliharrastuksesta
Virtual Fédération Cynologique International (VFCI) – virtuaalikoiramaailman kattojärjestö
Virtuaalimaailman Kennelliitto (vMKL) – toinen virtuaalikoiramaailman kattojärjestö
Virtuaalinen Ratsastajainliitto (VRL) – virtuaalihevosmaailman kattojärjestö
Käräytys – virtuaaliharrastajien kokoama tietopaketti tekijänoikeuksista

Sehän meni kuin Strömsössä (not 🤦🏼‍♀️)

Blogin uusi elämä lähtikin vahvasti käyntiin: viiden blogimerkinnän jälkeen puolentoista kuukauden tauko. 😅 Nooh, puolustaudun kahdella työllä ja kolmen eri alan valintakokeilla, joista tehtiin vielä kaksivaiheisia koronan vuoksi. Nyt alkaa kuitenkin tilanne vihdoin tasoittua, kun valintakokeet ovat kaukana takana ja päädyin vaihtamaan kakkostyöni tuntisopimuksesta puitesopimukseksi, sillä työvuorojen yhteensovittaminen osoittautui näin pandemia-aikana vielä tavanomaistakin vaikeammaksi. Ehtiipähän kesällä levätä ja tehdä toisaalta vähän muutakin kuin töitä. Tosin, säännöllisistä vepetreeneistä jouduin valitettavasti tänä kesänä luopumaan haastavien aikataulujen vuoksi. Syksyllä kutsuvatkin sitten farmaseutin opinnot Helsingin yliopistossa.

Koirien alkukesä on mennyt uiskennellessa ja retkeillessä. Vaikka säännölliset vepetreenit jäävätkin tältä kesältä väliin, pääsimme osallistumaan Katja Kuuselan vetämään vepekokeiluun/-treeniäivään Nuuksiossa toukokuun lopussa. Muikun kanssa isoimmat haasteet alkavat selvästi olla takanapäin, sillä Kuusela totesi, että tässä on koira, joka pystyy vepessä työskentelemään haastavissakin oloissa niin fysiikkansa kuin pääkoppansakin puolesta. 😍 Jiippi syttyi myös todella kivasti alkuihmettelyn jälkeen. Se tekee töitä selvästi reippaammin kuin Muikku samassa iässä ja samalla treenimäärällä, joten ainakin itse olen erittäin toiveikas sen suhteen. Toivotaan vaan, että ensi kesänä olisi taas paremmat mahdollisuudet treenata kunnolla vepeä… Muikun kanssa oli tarkoitus kokeilla SOVEa tällä kaudella, mutta se taitaa jäädä nyt sekä säännöllisten treenien että kokeiden puutteen vuoksi.

Alkukesän vepe- ja rallytokosuunnitelmien kaaduttua koronaan suunnittelin Muikulle luonnetestiä nyt, kun niitä on saanut järjestää. Se suunnitelma vaan kaatui nyt sitten terveysasioihin. Alkaa tuntua aika turhauttavalta edes yrittää kisakentille, kun jatkuvasti nousee jokin seinä eteen… 🙄 Löysin nimittäin Muikulta juhannuksena halkaisijaltaan reilun sentin kokoisen patin etujalkojen välistä. Kävimme heti seuraavana maanantaina näyttämässä sitä eläinlääkärille, joka totesi patin olevan maitorauhaskudoksen liepeillä. Patti ei kuitenkaan tunnu tyypilliseltä nisäkasvaimelta, mutta on toisaalta rasvapatiksi poikkeuksellisen tiiviisti paikoillaan. Ohutneulanäytteistä ei löytynyt soluja, joten rasvapatti ja tulehdusreaktio ovat siten ilmeisesti poissuljettuja vaihtoehtoja. Eläinlääkäri epäili patin olevan sidekudosalkuperää, mutta sen laadusta ei pysty sanomaan yhtään mitään ilman koepalaa. Patti poistetaan ensi torstaina ja se lähtee kokonaisena patologille.

Jiipin suhteen ei ole toistaiseksi suurempia uutisia. Sen kanssa ollaan jatkettu hissukseen erilaisia metsästyskoulutusjuttuja itsenäisesti. Oltiin menossa nyt heinäkuussa brittiläisten Helen Phillipsin ja Jules Morganin (Gundog Training Academy) oppiin Lepsämään Nurmijärvelle, mutta tämä koulutus siirtyi koronan vuoksi kesälle 2021. Olen erittäin utelias näiden kouluttajien suhteen, joten pidin koirakkopaikkamme varattuna ja tämä koulutus on nyt sitten aikatauluissa vuoden päästä. MH-luonnekuvaus olisi suunnitelmissa loppukesälle tai alkusyksylle, mutta saa nähdä löytyykö järkevältä etäisyydeltä tilaisuutta, johon myös mahtuisimme mukaan. Tunkua kuvauksiin nimittäin tulee varmaan olemaan, kunhan noita saa taas järjestää…

Työt ja valintakokeet vähän rajoittivat loppukevään ja alkukesän retkeilyä, mutta ehdimme koirien kanssa piipahtaa muun muassa Vaakkoissa, Ramsinniemellä ja eilen Kruunuvuorenrannassa. Retkihaasteeseen on kertynyt retkiä nyt 13 kappaletta – olisi kyllä kesän aikana kirittävää määrässä. Uiminen jää nyt joksikin aikaa vähemmälle sinilevien vuoksi, mutta saimme vastikään purjeveneen vesille ja perheen kanssa oli puhetta, että jos piipahtaisi sillä esimerkiksi Isosaaressa. Lisäksi haaveilen, että kesän aikana pääsisi käymään vaikkapa Sipoonkorvessa taikka vielä mieluummin ehkä Torronsuolla tai Liesjärvellä. Vallisaari ja Kuninkaansaari ovat varmasti jossain vaiheessa ohjelmassa JT-Linen saarihyppelyn merkeissä. Vartiosaari ja Kaunissaari houkuttaisivat nekin. 😅 Turun Forum Marinumissakin pitäisi piipahtaa (ilman koiria tosin), sillä siellä pyörii Lemmikit laineilla -niminen näyttely – onpa kyseinen museo muutenkin näkemättä.

Kuvausvälineistöön on luvassa pientä päivitystä kesän aikana, mutta siitä lisää myöhemmin. Suunnitelmissa olisi hankkia myös oma SUP-lauta loppukesästä sinilevätilanteen helpottaessa. Mitään isompia retkiä tuskin on sillä vielä tänä kesänä ohjelmassa, mutta jos pääsisi esimerkiksi Kattilajärvelle treenaamaan vähän laudan, retkeilytarvikkeiden ja molempien koirien kanssa. Kattilajärvi on kooltaan vieläpä aika sopiva aloittelijankin ympäri suppailtavaksi, joten siitä saisi yhden retken kätevästi lisää. Katsellaan, katsellaan…

Blogin puolelle on luultavasti ensi viikon aikana luvassa asiapitoisempi artikkeli. Aihe jääköön vielä arvoitukseksi, mutta oli kyllä itselle hyvin nostalginen ja tavallaan hauskakin artikkeli kirjoittaa.

Keväthaltiatar

Voi Suomen kevät! Eilen oli +17 astetta, aurinko paistoi ja pyörähdettiin ihanan kelin vuoksi myös rannassa pulikoimassa. Tänään sitten +4 astetta ja aamupäivällä lunta taivaan täydeltä. Onneksi käytiin lauantaina katsastamassa Alppipuiston ja Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan kirsikkapuiden kukinta. Se olikin just eikä melkein parhaimmillaan. Luvassa on nyt siis pienehkö täytejulkaisu kirsikankukkakuvien muodossa. Muutama niin sanottu asia-artikkeli alkaa olla aika lähellä valmista, mutta valintakokeiden ensimmäiset osat painavat tällä hetkellä siinä määrin niskaan, että tekstien julkaisu lykkääntyy hieman. Reilun parin viikon päästä on eka urakka ohi, mutta koronan aiheuttamien muutosten vuoksi kokeet on jaettu kahteen osaan, joista jälkimmäinen järjestetään kesäkuun aikana. Valintakokeilla valittavien määrä kutistui olemattoman pieneksi, joten en tiedä onko itsellä rahkeita edes tuonne toiseen osaan, mutta pidän ne kuitenkin varmuuden vuoksi tähtäimessä. Onni onnettomuudessa, että olin aikoinaan ahne ylioppilaskirjoituksissa kirjoittamieni aineiden lukumäärän suhteen. Yo-paperini täyttävät sen ansiosta kaikkien hakukohteideni kynnysehdot ja olen siten mukana myös todistusvalinnoissa. Kynnysehtojen täyttyminen ei nimittäin ole ollenkaan itsestään selvä asia vuosia sitten kirjoittaneelle. Jää nähtäväksi, että riittääkö paperit johonkin hakukohteeseeni.

”Hän tuli mua vastahan vuorilla
kuin taivahan valkea hattara.

Hän tuli mua vastahan laaksoissa
kuin koski, kuin virta vaahtoova.

Tuli niityillä, tuli metsässä
kuin pälvi, kuin viita vihreä.”

”Kuhun kulkenen, kuhun kääntynen,
näen eloni kerkeän keijusen.

Menen rantahan meren ma myrskyisän:
kuin kimmel jo aalloilla kisaa hän.

Puun alle puistossa istahdan:
hänen kuulen jo tuulessa karkelevan.”

Katkelmat Eino Leinon runosta Keväthaltiatar